On musertavasti näyttöä siitä, että kielteiset ennakkoasenteet ohjaavat ajatuksiamme enemmän kuin myönteiset. Eri yhteyksissä on myös havaittu, että negatiivisella informaatiolla on enemmän painoarvoa kuin positiivisella. Aiheesta kirjoittaa Stuart Soroka kirjassaan Negativity in Democratic Policy (Cambridge University Press 2014).
Hyvällä tuulella olemme taipuvaisia yhdistämään asioita toisiinsa. Kykenemme tunnistamaan tekijöitä, jotka yhdistävät erilaisia tiedon palasia. Huonolla tuulella ei esiinny vastaavaa yhdistelyn taipumusta, vaan huomiota kiinnitetään yksityiskohtiin ja nipotetaan.
Toisaalta olemme hyvällä tuulella taipuvaisia yksinkertaistamaan asioita ja siten hukkaamaan informaatiota. Huonolla tuulella niin ei käy.
Negatiivisen painoarvoa osoittaa myös se, että opettajan antamaa kriittistä palautetta pidetään uskottavampana kuin kiitosta. Lisäksi muistamme kielteisen käytöksen paremmin kuin myönteisen. Tähän liittyy myös pitkävihaisuus, jota moititaan sanomalla ”tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee”.
Tutkimusten mukaan negatiivisilla tapahtumilla on suurempi vaikutus mielialaan kuin positiivisilla. Ikävät tapahtumat vaikuttavat seuraavaan päivään, kun taas myönteisillä tapahtumilla ei ole vastaavaa vaikutusta. Lisäksi ihmiset ovat taipuvaisia aliarvioimaan positiivisten tunteiden yleisyyden ja yliarvioimaan negatiivisten tunteiden tavallisuuden. Jonkin menettämistä pidetään merkityksellisempänä kuin saman saavuttamista.
Huonot talousuutiset vaikuttavat yleiseen mielialaan enemmän kuin hyvät. Myös tiedotusvälineet keskittyvät huonoihin uutisiin.
Biologien mukaan olemme negatiivisia luonnollisista syistä: evoluutio suosii eliölajeja, joissa yhdistyvät lievästi optimistinen ja menetyksiä kaihtava käyttäytyminen. Keskushermostomme antaa suuren painoarvon ärsykkeille, joilla on merkitystä sopeutumiselle muuttuviin olosuhteisiin. Tärkeimpiä noista ärsykkeistä ovat vaaran merkit. Negatiivisuudella on siten neurologinen ja fysiologinen perusta.
Yksi evoluution tulos tai sivuvaikutus on siis taipumus reagoida herkemmin negatiiviseen informaation kuin positiiviseen. Keskittyminen negatiiviseen jopa positiivisen kustannuksella saattaa lisätä hengissä säilymisen mahdollisuuksia. Negatiivisuuden taustalla piilee itsesuojelu.
Näiden evoluutiobiologisten syiden lisäksi pessimismille on yksilöpsykologisia perusteita, jotka liittyvät esimerkiksi temperamenttiin ja pettymysten pelkoon. ”Pessimisti ei pety” sanaili pääministeri Sipilä, kun häneltä taannoin kysyttiin mahdollisuudesta saada aikaan yhteiskuntasopimus. Tätäkin kohtalokkaampaa pessimismiä edustaa Cheekin Sillat-biisi, jossa räpätään: ”Sillat tahallaan sytytin palamaan, etten takaskaan pystyisi palaamaan enää”. Tähän voidaan huomauttaa, että ylettömän optimisminkin taustalla voi olla pettymysten pelkoa ja ikävien asioiden kieltämistä.
Arthur Schopenhauer on filosofian historian virallinen pessimisti. Hän piti elämää turhautuneisuuden täyttämänä ja pohjimmaltaan tuskallisena. Tästä hän päätteli, että maailman olisi parempi olla olematta. David Benatar vie tämän ajatuskuvion äärimmäisyyteen kirjassaan Better Never to Have Been (Oxford University Press 2008). Hänen mukaansa olemassaolo on aina suuri vahinko. Jos tällaisessa ajattelun pimeydessä on valoa, se kai johtuu pelkistämisen tuomasta kiillosta.
Pessimismistä on paljon esimerkkejä myös akateemisessa maailmassa. Tämä saattaa johtua siitä, että kriittisyys, jota syystäkin arvostetaan tieteessä, tarjoaa kunniallisen asun pessimismin verhoksi. Kriittisyyden tympeitä alalajeja ovat penseys ja innottomuus. Parasta lääkettä niihin ovat lämmin kannustus ja yksilön huomioiminen.
Pessimismin yleisyydestä huolimatta kannattaa kuitenkin ajatella positiivisesti, sillä jatkuva kielteisyys näännyttää. Kannattaa etsiä hyvää, sillä se ruokkii elämää.
