Ihannoijat odottavat tieteen ratkaisevan ihmiskunnan ongelmat ja yliopistokoulutuksen automaattisesti johtavan mukaviin ja hyvin palkattuihin töihin. Vähättelijät taas pitävät akateemista koulutusta ja tutkimusta yliarvostettuina, teoreettisina ja käytännölle vieraina.
Vähättelyssä saattaa piillä kateutta, joka ikävimmässä tapauksessa sulkee korkeimmin koulutetuilta ovia työelämään. Työhönottajalta vaatii avarakatseisuutta palkata tohtori tai maisteri tehtävään, johon vaaditaan muodollisesti vähemmän. Ennakkoluulot näkyvät fraaseissa kuten ”hakija on ylikoulutettu”, ”hän on teoreettisesti suuntautunut” ja ”tehtävä olisi hänelle vain ponnahduslauta”.
Akateemisen työnhakijan moittiminen teoreetikoksi ja hänen käytännön taitojensa epäily saattavat vain paljastaa puhujan omat ennakkoluulot ja tietämättömyyden. Sitä paitsi se, että teorioita vähättelee henkilö, joka itse on teoreettiseen ajatteluun kykenemätön, on yhtä älytöntä kuin se, että nelosen oppilaat moittisivat matematiikkaa järjettömäksi.
Myös teoria ja todellisuus asetetaan usein vastakkain. Mistä todellisuudesta tällaiset vastakkainasettelijat oikein puhuvat? Oman päänsä sisäisestäkö? Teorioiden vähättelyä perustellumpaa on tieteellinen realismi. Sen mukaan tiede on kyennyt selittämään ja ennustamaan todellisuuden ilmiöitä ja rakentamaan niistä teorioita eli yhtenäisiä tiedon järjestelmiä. Realismia on myös se, että monet tekniikan saavutukset perustuvat tieteen havainnoille ja teorioille.
Erilaisia stereotypioita viljellään toki yliopistomaailman sisälläkin. Siitä antaa oivan esimerkin amerikkalainen kirjailija ja englannin kielen professori John Williams (1922-1994), joka piirtää sarkastisen yliopistokuvan romaanissaan Stoner (1965). Toisessa luvussa romaanihenkilö David Masters pohtii yliopiston olemusta ja sanoo, että se on lepokoti ja turvapaikka niin laiskoille kuin fiksuille. Laiska voi älynsä avulla selviytyä yliopistossa paremmin kuin muualla. Älykkäimmät taas ovat liian teräviä muualle kuin yliopistoon.
Masters pitää yliopistoa turvapaikkana myös, koska siellä siedetään unelmointia ja omaperäisyyttä enemmän kuin muualla. Sitä paitsi yliopistossa saa puhua suunsa puhtaaksi, kun taas muualla siitä seuraisi ikävyyksiä. Edes Williamsin romaanissa yliopisto ei kuitenkaan osoittaudu näin ruusuiseksi paikaksi.
