Pintapuolisesta vakuuttavuudestaan huolimatta yllä olevia ”riskiväitteitä” on syytä epäillä. On epäselvää, ovatko ne kokemusperäisiä, järkiperäisiä vai puppugeneraattorista. Epäselvä on myös väitteiden välinen suhde. Voidaan kysyä esimerkiksi, seuraako jälkimmäinen edellisestä ja millä ehdoilla.
Riskienhallinta on yksi teknologian ja liiketoiminnan kehittämisen tavoitteista. Riskejä ovat esimerkiksi luotto- ja kurssitappiot, tekniset viat ja puutteet sekä käyttäjille tai ympäristölle aiheutuvat vaarat. Riskit ovat ei-toivottuja tapahtumia, joiden esiintymistä ja vaikutuksia pyritään hyvällä suunnittelulla ja huolellisella toteutuksella estämään, vähentämään ja rajoittamaan.
Kaikkiin ihmisen suunnittelemiin ja rakentamiin laitteisiin ja järjestelmiin liittyy riskejä. Kaikki koneet ja laitteet rikkoutuvat enemmin tai myöhemmin. Kokemuksesta tiedämme, että järjestelmien sisä- tai ulkopuolelta ilmaantuu ei-toivottuja tekijöitä. Niiden vaikutusta ei yrityksistä huolimatta kyetä aina estämään tai hallitsemaan.
Riskienhallinnan avaintavoite on tunnistaa uhat ja vaarat etukäteen, jotta ne voitaisiin välttää ja vahingot minimoida. Riskit ovat siis tappion tai menetyksen mahdollisuuksia. On kuitenkin myös myönteisiä sattumia ja toivottuja yllätyksiä. Niitä ovat esimerkiksi lottovoitto, odottamaton tulosparannus, markkinaosuuden kasvu ja teknisten ongelmien puuttuminen tai ratkeaminen.
Myönteisten yllätysten mahdollisuuteen suhtaudutaan yleensä vähemmän vakavasti kuin uhkiin ja ikäviin yllätyksiin. Se on ymmärrettävää, sillä kukapa ei haluaisi saada hyvää, mutta välttää pahaa. Toisaalta myönteisten yllätysten todennäköisyyteen ei välttämättä luoteta, vaan onnistuminen halutaan ottaa ”omiin käsiin” ja suunnittelun piiriin.
Tähän liittyy syvällisempi syy, miksi yllätyksiin – myönteisiin tai kielteisiin – ei eräässä mielessä voida varautua: varautuminen poistaa yllätyksen, ellei sitten käy niin kuin Wittgensteinin paradoksissa: ”Kun tulin kotiin ja odotin yllätystä, eikä minulle ollut mitään yllätystä, olin tietenkin yllättynyt” (Yleisiä huomautuksia, s. 89). Yllätyksellisyys riippuu siis yksilöllisistä odotuksista eikä palaudu tarkasteltavan tapahtuman harvinaisuuteen.
Suunnittelulla ja kehittämisellä tähdätään siihen, että myönteiset tapaukset tulisivat vallitseviksi ja että onnistumisesta tulisi normaalitoimintaa. Jos tässä onnistutaan, käy niin kuin riskien hallinnassa toivotaan: vältetään yllätykset onnistumalla järjestelmällisesti.
Yliopistoissa opetetaan ja tehdään tutkimusta enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti. Toisaalta yliopistot pyrkivät edistämään myönteisiä yllätyksiä. Kannustava ja kokeiluun rohkaiseva oppimis- ja tutkimusilmapiiri lisää sellaisten sattumusten todennäköisyyttä. Siksi myös akateemista vapautta kannattaa puolustaa.
