Picasson maalausten voidaan ymmärtää esittävän samat kasvot ensinnäkin eri katsojien näkökulmista. Toiseksi samat kasvot voidaan ymmärtää nähdyiksi yhden ja saman katsojan silmin – katsojan joka on kuitenkin päässyt tarkastelemaan kohdetta eri puolilta.

Tällaista tyylisuuntaa sanotaan surrealistiseksi, ”todellisuuden ylittäväksi”. Paradoksaalisesti se on kuitenkin samalla totuudenmukaisempi ja objektiivisempi tyyli kuin kohteen kuvaaminen klassiseen tapaan vain yhdestä perspektiivistä.

Objektiivisuus on myös yksi tieteellisen tiedon tuntomerkeistä. Sitä voidaan luonnehtia ensinnäkin sanomalla, että tiede pyrkii kuvaamaan tutkimuskohteensa mahdollisimman totuudenmukaisesti ja informatiivisesti. Toiseksi objektiivisuus on sitä, että tutkimustulokset perustuvat tutkimuskohteesta tai -aineistosta tehtyihin havaintoihin. Tutkimustulosten tulee olla myös toistettavissa ja siten riippumattomia yksittäisestä tutkijasta: kenen tahansa, jolla on samat tiedot, taidot ja muut tarvittavat edellytykset, tulisi voida saavuttaa samat tulokset.

Eri tutkijoiden voisi olettaa saavuttavan täsmälleen samoja tuloksia pikemmin luonnontieteissä kuin ihmistieteissä, joissa tutkimusaineistojen, lähestymistapojen, keskeisten käsitteiden ja teorioiden valinnat ovat tutkijasidonnaisempia. Ihmistieteiden tuloksiin liittyy usein myös enemmän tulkinnan varaa.

Tutkijat voivat käyttää kirjoituksissaan passiivia ja me-muotoa samaan kuin Picasso moniperspektiivitekniikkaa: luomaan vaikutelman aiheensa monipuolisesta ja vain yhteen näkökulmaan sitoutumattomasta käsittelystä. Tutkijat voivat siis pyrkiä häivyttämään omaan yksilöllisen perspektiivinsä puhumalla muussa kuin minämuodossa. Tämä on kuitenkin vain kielellinen temppu.

Jotta tutkija tekisi oikeat ”picassot”, hänen tulee aidosti tarkastella tutkimuskohdettaan eri näkökulmista. Siihen kuuluu myös eri tulkintavaihtoehtojen ja ”Mitä jos” ja ”Millä edellytyksillä olisi mahdollista, että” -kysymysten pohdinta.