Johdanto

Pidin hiljattain Mediatutkimuksen teoria -kurssin viestintätieteiden oppiaineessa, ja kevään aikana olen ohjannut myös kandiseminaaria. Mediatutkimuksen teoria -kurssi on osa opiskelijoiden kandidaatin tutkintoa, ja sen osallistujat ovat pääosin 2. vuoden opiskelijoita. Kanditutkielmaa tehdään yleensä 2. ja 3. opiskeluvuoden aikana. Teoriakurssin tarkoituksena on tutustuttaa opiskelijat muutamiin keskeisiin mediatutkimuksen teorioihin, opettaa heitä toimimaan teorioiden kanssa sekä kehittämään kriittisen ajattelun taitoa. Kandiseminaarissa opetellaan tekemään itsenäisesti tutkimusta sekä soveltamaan aiemmin opittuja teorioita. Ja jos tästä vielä edetään maisteriopintoihin, on niiden tarkoitus nimenomaan kriittisen ajattelun kehittäminen.

Etenkin Mediatutkimuksen teoria -kurssilla kytken teorioita ajankohtaisiin esimerkkeihin, jotta vanhaltakin tuntuvat teoriat on mahdollista nähdä edelleen ajankohtaisina. Lisäksi opiskelijat osoittavat teorioiden tuntemusta ja niiden soveltamista tentissä sekä suunnittelemalla kuvitteellisen tutkimusaiheen, josta laaditaan posteri ja abstrakti. Koen, että soveltavien esimerkkien ja oman konkreettisen tekemisen kautta teorioiden oppiminen on helpompaa ja rohkaisee opiskelemaan niitä. Samalla opiskelijat harjoittelevat toimimaan teorioiden kanssa kriittisesti. Kanditutkielmassa opiskelija pääsee käyttämään ja näyttämään näitä taitojaan.

Tästä syntyi kimmoke pohtia ja spekuloida, mitä oikeastaan tarkoittaa kriittinen ajattelu ja miten tutkimuksen teoriat liittyvät niihin. Tässä blogitekstissä en halua antaa mitään ehdotonta vastausta tai ohjeita näille asioille – toimivia tapoja on monia. Haluan pikemminkin herätellä keskustelua aiheesta sekä tarkastella tutkijan ja opiskelijan suhdetta työnsä keskeisiin osiin eli teorioihin, analyysiin ja ehkä hieman tutkimustuloksiinkin. Ennen kaikkea haluan kannustaa pohtimaan, mitä kriittisyys sinulle tarkoittaa: onko kriittisyys sinulle asenne, metodi vai jotain muuta?

 

Kriittinen ajattelu ei tarkoita negatiivisuutta

Kriittinen ajattelu tai kriittisyys saatetaan yleistajuisesti liittää negatiivisuuteen ja ihmisen negatiiviseksi ominaisuudeksi. Negatiivisuus on kielteisyyttä; asia kuin asia vaikuttaa typerältä, synkältä ja huonolta idealta. Negatiivisuus tarttuu ja imee muiltakin positiivista mieltä.

Todellisuudessa kriittisyys ei tarkoita sitä, että asioita tarkastellaan negatiivisesta näkökulmasta ja niistä tuodaan esiin etenkin niiden huonot puolet. Kriittinen ihminen pyrkii tarkastelemaan asiaa monipuolisesti useista eri näkökulmista. Kriittinen ihminen kyseenalaistaa, arvioi ja tulkitsee uudelleen. Tämä voi joillekin näyttäytyä itsestään selvänä toimintatapana, joillekin taas uuvuttavana asiana, jota on pakko harjoittaa sosiaalisen median sisältöjä ja uutisia selatessa.

Kriittiselle ajattelulle on monia metaforia, kuten peili, laatikko, kompassi, työkalu, siivilä. Ja idiomeja ja kuluneita fraaseja lienee yhtä monta kuin on metaforaakin: “ajatella laatikon ulkopuolelta” (thinking outside the box), ”lukea rivien välistä” (reading between the lines), ”nähdä metsä puilta” (seeing the forest for the trees), ”uida vastavirtaan” (thinking against the grain) ja niin edelleen.

Käytän itse kriittisyydestä usein metaforana kolikkoa: asialla on aina kaksi puolta, kolikon kruuna ja klaava, mutta moni unohtaa kolikon reunuksen, jolle jää asioita, joita ei voi täydellisesti sovittaa kumpaankaan puoleen. Reunus kiinnittyy ja kiinnittää kuitenkin olennaisella tavalla molemmat puolet. Reunuksen huomioiminen on välttämätöntä, jotta hahmotamme kolikon kokonaisuutena. Jos unohdamme kolikon reunan, katsomme asiaa mustavalkoisesti kahtena eri ääripäänä ja unohdamme, että väliin mahtuvat kaikki harmaan eri sävyt tai koko värien kirjo.

Tutkija Fernando Naiditch (2016, luku 1) määrittelee kriittisen ajattelun taidoksi, jota voi harjoittaa ja kehittää. Yliopisto-opetuksen tehtävänä on ohjata opiskelijaa yhdistämään erilaista tietoa, luomaan uusia mahdollisuuksia sekä kehittämään luovia ratkaisuja. Asioita on osattava katsoa monesta eri näkökulmasta, ja opettajalle tämä tarkoittaa kriittisen ajattelun opettamista sisällön kanssa; faktat yhdistetään taustatietoon, jotta asioista voi nähdä muutakin kuin yhden kulman. Tämän lisäksi Naiditch (2016, luku 1) korostaa, ettei kriittinen ajattelu ole faktojen ulkoa opettelua ja muistamista. Tärkeämpää kuin ulkoa muistaminen on osata hakea tietoa, tunnistaa tiedoksi määriteltävä tieto ja osata soveltaa sitä. Milloin viimeksi olet tehnyt näin etkä luetellut asioita ulkomuistista?

Naiditchin (2016, luku 1) mukaan sijoitamme kriittisen ajattelun taidon alle erilaisia alataitoja, kuten arvioinnin, järkeilyn, analysoinnin, tulkitsemisen, päätöksenteon ja ongelmanratkaisun. Esimerkiksi medialukutaito on kykyä lukea ja tulkita kriittisesti mediasisältöjä ja luoda sisällöistä merkityksiä sekä niiden kuluttajana että tuottajana (Naiditch, 2016, luku 1; Naiditch, 2013, s. 339).

 

Kriittinen ajattelu kehittyy teorioiden kanssa

Emme useinkaan ajattele, kuinka paljon käytämme päivittäin jonkinlaista teoriaa ajattelumme perustana. Tutkijat Brett Mills ja David M. Barlow (2012, s. 7–9) huomauttavat, miten esimerkiksi toisten ihmisten käytöksen arkipäiväinen ihmettely on jo jonkinlaista teoreettista spekulointia: Miksi se teki noin? Tykkääköhän se minusta? Mistä se oikein suuttui? Tätä kutsutaan arkikielellä usein keittiöpsykologiaksi.

Teoria on Millsin ja Barlowin (2012, s. 7–9) mukaan tapa ajatella maailmasta. Teoria on prosessi, joka syntyy keskustelussa ja väittelyssä. Se ei tarjoa absoluuttisia faktoja, vaan näkökulmia asioihin. Monet opiskelijat ovat esimerkiksi peruskoulussa, lukiossa ja ammattikoulussa tottuneet siihen, että koulu tarjoaa faktoja, mutta yliopistossa painotetaan argumenttien ymmärtämistä ja niihin vastaamista (Mills & Barlow, 2012, s. 7–9) – tai, kuten olen edellä esittänyt, soveltamista.

Teoria tarjoaa mallin jostakin ilmiöstä tai fyysisen maailman ilmentymästä (Mills & Barlow, 2012, s. 7–9). Saamme sen kautta käsitteet, joiden avulla tarkastelemme tutkimuskohdetta. Teorioihin liittyy aina spekulointia ja valistuneita arvauksia (Griffin ym., 2022, s. 6–9). Em Griffin ja kumppanit (2022, s. 6–9) listaavat teoriallekin eri metaforia, kuten verkon, linssin tai kartan: niiden avulla voidaan napata käsitys maailmasta, niiden kautta katsotaan maailmaa tai niiden avulla suunnistetaan tuntemattomassa ympäristössä. Teoria ei siten ole koko totuus, vaan yksi tapa ajatella ja suhtautua johonkin asiaan.

Kriittistä ajattelua ja medialukutaitoa on peräänkuulutettu median ja viestinnän tutkimuksessa jo hyvän aikaa. Kriittinen tietoisuus mediasta, sen toiminnasta ja viestinnän useista eri ulottuvuuksista on taito, jota voi ja tulee harjoittaa. Mediateorioiden opiskelu edistää ennen kaikkea kriittistä ajattelua, kykyä keskustella ja väitellä – teoriat ovat nimenomaan avoimia väittelylle (Mills & Barlow, 2012, s. 18–19).

Millsin ja Barlowin (2012, s. 18–19) mukaan kriittisyys näyttäytyy esimerkiksi luovana ajatteluna, avoimuutena asioille ja kykynä kehittää ideoita. Mediateoriaa opetetaan heidän mukaansa esimerkiksi siksi, että opiskelijasta tulee avoimempi ympäröivälle maailmalle ja sille, miten hän itse asemoituu siinä. Tämä edistää kykyä olla hyvä ihminen ja osallistua siihen maailmaan, jota tuotamme.

 

Harjoituksen paikkoja: kysymisen taito ja kriittisyyden oikea kohdistaminen

Kriittisen ajattelun tärkeimpiä harjoituspaikkoja on kysymysten esittäminen. Kysymykset auttavat kohdistamaan kriittisyyden oikein. Voimme harjoitella tätä esimerkiksi pohtimalla, kehen tai mihin kriittisyys kohdistuu ja mihin se ei kohdistu: kohdistatko kritiikin teoriaan, aineistoon, tuloksiin vai itseesi ja miten?

Itse esimerkiksi hyödynnän kriittisyyttä ensin teorian tulkinnassa ja esitän kysymyksiä: Olenko ymmärtänyt teorian ja sen alkuperäisen kontekstin oikein? Miten muut tutkijat ovat aiemmin tulkinneet ja käyttäneet tätä teoriaa? Miten teoriaa on kritisoitu? Millaisista teoreettisista ristiriidoista tai sudenkuopista muut tutkijat varoittavat? Tällä tavoin hahmotan kolikkoa kokonaisuutena.

Teoriaa käsittelevien kysymysten jälkeen pohdin usein omaa analyysiani ja sitä, olenko tulkinnut aineistoa riittävän monipuolisesti ja valitsemaani teoriaan tukeutuen. Yritän asettua jonkun toisen saappaisiin hetkeksi ja selvittää itselleni, miltä tämä voisi näyttää jostain toisesta näkökulmasta katsottuna. Huonekin näyttää erilaiselta riippuen suunnasta, josta sitä katsoo.

Joskus aineisto yllättää eikä niin sanotusti tottele tutkijaa; analyysiprosessin aikana ilmenee jotain, mitä ei osannutkaan odottaa. Tämä voi tarkoittaa, että oletetut tulokset ovat jollain tapaa ”vääriä” – aineisto ja teoria eivät keskustelekaan keskenään vaan hylkivät toisiaan. Mitä tällöin tulisi tehdä? Yleensä vaarana on, että aineistoa ryhdytään jollain tavalla siivoamaan ja muokkaamaan sellaiseksi, että se sopii paremmin teoriaan. Tämä on tieteen näkökulmasta epärehellistä toimintaa. Joskus tällainen poikkeama selitetään sivumennen, usein ala- tai loppuviitteissä, eikä siihen tartuta sen enempää. Joskus tutkija lamaantuu eikä tiedä, miten toimia asian kanssa.

Markkinoinnin ja viestinnän yksikön dekaani Merja Koskela, joka kommentoi tätä tekstiä ennen sen julkaisua, totesi minulle kysymysten roolin olevan tässä juuri tärkeä taito:

”Kriittinen ajattelu on minusta sitä, että osaa esittää oikeat kysymykset väärissä paikoissa ja päinvastoin. Esimerkiksi se, että aineisto ja teoria eivät sovi yhteen, kertoo yleensä siitä, että on kysytty aineistolta vääriä kysymyksiä.”

Poikkeava havainto voi johtaa esimerkiksi siihen, että teoria kaipaa kehittämistä; teoria ei ota riittävästi huomioon jotakin asiaa, vaan sitä tulee korjata. Poikkeama voi liittyä myös aineiston kontekstiin, joka on todennäköisesti erilainen kuin missä käytetty teoria on syntynyt – sekin kertoo siitä, miten teoria on sellaisenaan sovellettavissa ja missä yhteyksissä se ei toimi. Tällöin voi pohtia, selittääkö jokin muu teoria asiaa paremmin.

Tutkijan oma kriittinen ajattelu korostuukin näissä tilanteissa valtavan paljon. On kysyttävä, tarvitseeko teoriaa ja aineistoa väkisin yrittää sovittaa toisiinsa, mitkä ovat merkkejä siitä, että teoreettinen valinta on oikeasti väärä tai milloin aineisto on vain teoriaa monimutkaisempi asia.

Luonnollisesti on myös kriittisesti pohdittava tutkijan omaa osuutta tutkimuksessa. Joskus esimerkiksi liian läheinen suhde aineistoon, tutkimusaiheeseen tai teoriaan voi heikentää kykyä arvioida kriittisesti oman analyysin tuloksia tai tehtyjä ratkaisuja.

Aineiston poikkeamat ja ennakoimattomat yhteensovittamattomuudet ovat kaikkein kiinnostavimpia seikkoja tutkimuksessa. Ne eivät ole aina epäonnistumisia, vaan yleensä ne johtavat herkullisiin tutkimustuloksiin – ja ne ovat nimenomaan niitä hetkiä, jolloin kriittistä ajattelutaitoa tarvitaan. Mielestäni tutkimuksellinen ”epäonnistuminen” onkin hyödyllisempää tutkijalle tai opiskelijalle itselleen kuin täydellisesti onnistunut tutkimus – se kehittää kriittistä ajattelua ja itsereflektiota.

Lopuksi

Naiditchin (2016, luku 1) ilahduttavin ajatus lienee se, että kriittisen ajattelun kehittäminen johtaa voimaantumiseen: opiskelijoista tulee itsenäisempiä ajattelijoita, jotka kehittävät valistuneita mielipiteitä. Tämä johtaa ymmärrykseen siitä, että sinulla on ääni, jolla on merkitystä omassa yhteisössä ja koko yhteiskunnassa. Kriittinen ajattelu lisää tietoisuutta maailmasta, mikä johtaa vastuullisuuteen.

Tulevaisuudentutkija Alvin Tofflerin (1970; Ks. myös Naiditch, 2016, luku1) kirjoituksiin viitataan usein tulevaisuuden lukutaitoon liittyen: tulevaisuuden lukutaidottomia eivät ole ne, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa, vaan ne, jotka eivät kykene oppimaan, poisoppimaan ja uudelleenoppimaan. Varsinkin tekoälyn aikakaudella nämä taidot tulevat korostumaan ja ennen kaikkea toimimaan viestintätieteiden opiskelijoiden osaamisen valttikorttina. Näitäkin taitoja voi onneksi opetella, ja ne kehittyvät ajan kanssa.

Tässä blogitekstissä olen halunnut lyhyesti käsitellä kriittisen ajattelun taitoa ja sen kehittämistä teorioiden kanssa niin tutkimuksessa kuin opinnoissakin. Paljon jää sanomatta seuraavaa kertaa varten. Totean kuitenkin vielä, että toivon kaikille eräänlaista metataitoa ylläpitää jatkuvaa epäilemistä myös omien ajatusten suhteen sekä rohkeaa uskaltautumista tilanteisiin, joissa on siedettävä epävarmuutta ja sitä, ettei osaa vielä ajatella riittävän kriittisesti. Kriittinen ajattelu ja teorioiden kanssa keskustelu vaativat ennen kaikkea turvallista ympäristöä – kun on varaa virheille, harjoittelukin on mukavampaa. Yliopisto-opinnot antavat juuri tähän mahdollisuuden.

 

Kiitokset

Lämmin kiitos blogitekstini kommentoinnista Vaasan yliopiston Markkinoinnin ja viestinnän yksikön dekaani Merja Koskelalle.

Bio ja yhteystiedot

 

Lilli Sihvonen FT, työskentelee tutkijatohtorina viestintätieteiden tutkimusryhmässä Vaasan yliopistossa. Sihvonen opettaa kursseja Media ja yhteiskunta, Mediatutkimuksen teoria sekä ohjaa kandiryhmää. Omassa tutkimuksessaan Sihvonen keskittyy muun muassa verkkokulttuuristen ilmiöiden ja objektien kuolemanjälkeiseen elämään media-arkeologian näkökulmasta, pelikulttuureihin sekä emotionaaliseen kestävyyteen. Hän on tutkinut kulttuurituotteiden elinkaaria sekä suunniteltua vanhentamista, jossa tuotteiden käyttöikää lyhennetään tarkoituksella.

 

 

 

Lähteet

Griffin, E., Ledbetter, A., & Sparks, G. (2022). A first look at communication theory. McGraw Hill LLC.

Mills, B., & Barlow, D. M. (2012). Reading media theory: Thinkers, approaches and contexts (2nd ed.). Pearson.

Naiditch, F. (2013). A media literate approach to diversity education. Journal of media literacy education, 5(1), 337–348. https://doi.org/10.23860/jmle-5-1-6

Naiditch, F. (2016). Developing critical thinking: From theory to classroom practice. Rowman & Littlefield Publishers.

Toffler, A. (1970). Future shock. New York: Bantam Books.

 

Artikkelikuva: Mitä kriittinen ajattelu tarkoittaa sinulle, ja miten ajattelit harjoittaa sitä tänään? Kuva tehty Canvalla.

Tekoäly: Kuvat on luotu Canvan ja Google Geminin avulla. Alustavaa rakennetta sparrailtu Clauden kanssa, mutta teksti, kirjallisuuden tulkinnat ja rakenteelliset ratkaisut ovat kirjoittajan omia.