Terveisiä Suomeen Washington DC:stä. Tutkijavierailuani George Washingtonin yliopistossa on kulunut nyt pian kuusi kuukautta, ja vuosi on vielä edessä. Aika kuluu pelottavan nopeasti. Vaasan yliopistossa toimin apulaisprofessorina aluetieteen oppiaineessa johtamisen yksikössä, ja tehtäväni on kiinnitetty myös InnoLab-tutkimusalustaan.
Nostan tässä reissublogissa esiin jotain keskeisiä anteja ja haasteita matkalta tähän asti, toivottavasti niistä on iloa esimerkiksi jollekin omaa reissua suunnittelevalle!
George Washingtonin yliopisto on vuonna 1821 perustettu yksityinen yliopisto, vuonna 1904 alkuperäisestä Columbian Collegesta tuli kongressin päätöksestä George Washingtonin yliopisto Yhdysvaltojen ensimmäisen presidentin mukaan. Yliopisto on suurin Washington DC:n korkeakouluista, opiskelijoita on noin 28 000. Tutkimus- ja opetushenkilökuntaa yliopistossa on noin 2500.
Yliopistolla on kolme kampusta, joista vierailemani Foggy Bottomin kampus sijaitsee muutaman korttelin etäisyydellä Valkoisesta talosta. Se on monessa mielessä varsin erityinen opiskeluympäristö Washingtonin keskustassa leijailevan ilmapiirin vuoksi, eikä siis siinä mielessä lainkaan perinteinen amerikkalainen yliopistokampus, jotka tyypillisesti muodostavat oman ”kuplansa” minikaupunkeja muistuttavine kampusalueineen. Näin puolen vuoden täällä asumisen jälkeen Washington DC:n ilmapiiriä on vielä vaikea pukea sanoiksi: siinä vallan, politiikan ja vaikuttamisen lonkerot kietoutuvat yhteen kulttuurisen monimuotoisuuden, kosmopoliittisen elämäntavan ja toisaalta valtavan eriarvoisuuden kanssa, joka näkyy arjessa kaikkialla. Aluetieteilijälle riittää siis analysoitavaa!
Keskeisenä reissun antina tähän asti nostaisin esiin sen ”aivomyrskyn”, jonka vierailu Elliot School of International Affairissa ja International Science and Technology Policy -instituutissa on saanut aikaan. Tein tämän valinnan suhteen varsin tietoisen loikan oman tutkimuksellisen mukavuusalueeni ulkopuolelle, minkä koin siinä mielessä riskinä, että profiilini oli jo valmiiksi varsin laaja ja ajatus tutkimuksellisesta mukavuusalueesta päässäni varsin epämääräinen monitieteisen projektiluonteisen työhistoriani vuoksi. Pelkästään viime vuonna julkaisin kollegoideni kanssa artikkeleita muun muassa tulevaisuudentutkimuksen, tutkimusarvioinnin, kestävyystutkimuksen, laskentatoimen ja kaupunkitutkimuksen lehdissä.
Asetin kuitenkin itselleni matkan ammatilliseksi tavoitteeksi vahvistaa osaamistani tutkimus-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan laajalla tutkimusalalla, joka George Washingtonin yliopistossa on kytketty mielenkiintoisella tavalla kansainvälisten suhteiden tutkimukseen. Sanoisin tässä vaiheessa, että loikka kannatti. Se, mitä olen jo nyt saanut, on omien tutkimusteemojen ja intressien avartuminen kansainvälisten suhteiden valossa: se valmiiksi epämääräinen mukavuusalue venyy ja paukkuu taas uusin ulottuvuuksiin! Toki joku voisi ajatella niinkin, että laajan tutkimusprofiilin levittäminen edelleen on tehokkaan julkaisutoiminnan ja tutkijana profiloitumisen kannalta väärä tie, taas joutuu perehtymään johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Tässä kohtaa uskallan kuitenkin vielä vahvemmin seistä valintani takana; ehkä monialaisille ”boundary spannereillekin” löytyy tässä maailmassa tilaa ja käyttöä, enkä oikein ole ikinä missään selkeässä tieteenalalaatikossa viihtynytkään!
Tärkeänä kokemuksena tuon esiin myös osallistumiseni yliopiston järjestämään Course Design instituuttiin (CDI), jossa suunnittelin syllabuksen kokonaan uudelle collaborative innovation -kurssille InnoLabin User and Open Innovation -moduuliin. Instituutti oli mahtava kokemus ja loistava lisä yliopistopedagogiseen työkalupakkiini! CDI on tärkeä perinne yliopistossa, jonka nähdään vahvistavan yliopiston sisäistä työyhteisöä: se on viikon kestävä todella intensiivinen koulutus yliopiston opettajille, jotka haluavat työstää syllabuksiaan ja kehittää opetustaan. Olen todella kiitollinen, että sain liittyä vierailevana tutkijana pääosin yliopiston professoreista ja tenure track -tutkijoista koostuvaan porukkaan kehittämään omaa opetustani Vaasan yliopistossa. Kurssin keskeisenä tavoitteena oli katsoa omaa opetustaan kriittisesti siitä näkökulmasta mitä opettaa, miten ja miksi, ja saada uusia ideoita opetustyöhön. Oli todella silmiä avartavaa huomata, kuinka pitkälle mietittyä, laadukasta ja oppimiskeskeistä opetusta yliopistossa tarjotaan, ja kuinka paljon tukea ja ohjausta opiskelijat saavat opintojensa aikana. Eräs paikallisista kollegoista toikin esiin, että kokee jatkuvaa syyllisyyttä opettajana siitä, että ei tarjoa riittävän laadukasta opetusta siihen nähden, kuinka paljon opiskelijat (tai heidän vanhempansa) koulutuksesta maksavat. Esimerkiksi Elliot Schoolissa pelkästään yksittäisen opintopisteen hinta on $1,995. Pistää miettimään.
Lopuksi pakko mainita myös korona ja sota Euroopassa: tutkijavierailulle lähteminen korona-aikana oli riski, jonka otimme perheessä tietoisesti, ja kyllä se arkeen on vaikuttanut paljon koko kevään ajan. Päästyämme perille syttyi pian sota Ukrainassa, jonka seuraaminen etäältä on ollut monella tavoin stressaavaa, vaikka samaan aikaan keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata myös amerikkalaisen uutisoinnin näkökulmasta. Ylipäätään koko vierailun ja perheen muuton järjestäminen Yhdysvaltoihin matkustusrajoitteiden ja valtavan byrokratian vuoksi oli melkoisen mutkikasta, ja stressitasot ovat olleet matkan varrella välillä melkoiset. Koululaisten arkeen totuttelu on vienyt aikaa, ja arki on ollut edelleen pandemian takia pirstaleista. Yliopistolla on ollut hiljaista, kun tutkijat ovat edelleen pääosin etätöissä. Tapaamisten eteen joutuu näkemään siis täälläkin aiempaa enemmän vaivaa.
Mutta kaikesta huolimatta – tai ehkä juuri siksi – kokemus tuntuu arvokkaalta. Vaikka amerikkalaiseen tutkimusmaailmaan ja yhteiskuntaan tutustumisen matkani on vasta alkupuolella, olen jo nyt tyytyväinen että päätimme ja uskalsimme lähteä perheenä matkaan. Vaikka tutkijan työ onkin välillä rankkaa eikä aina niin helposti yhteensovitettavaa perhe-elämän kanssa, on myös melkoinen etuoikeus päästä näkemään ja kokemaan maailmaa tutkijavierailujen kautta, olivatpa ne sitten minkä mittaisia tahansa!
Mukavaa kesää kaikille ja nauttikaa mökkisaunojen löylyistä, niitä kovasti kaipaan!
Helka
Kirjoittaja Helka Kalliomäki toimii apulaisprofessorina Vaasan yliopiston johtamisen akateemisessa yksikössä ja InnoLabin monitieteisellä tutkimusalustalla. Helkan tutkimus keskittyy strategiseen alue- ja kaupunkikehittämiseen, innovaatiopolitiikkaan ja tutkimuksen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, joita hän myös opettaa Vaasan yliopistossa aluetieteen oppiaineessa ja InnoLabin monitieteisessä User and open innovation -moduulissa. Vierailun aikana Helka tutkii ennen kaikkea innovaatiopolitiikan uusia tuulia.
