Suomessa on kiinnitetty paljon huomiota talousosaamisen kehittämiseen. Yksi keskeinen julkisen vallan toimenpide on Suomessa toteutettava talousosaamisen strategia. Strategian julkilausuttuna tavoitteena on se, että suomalaisten talousosaaminen olisi maailman parasta vuoteen 2030 mennessä. On erilaisia tapoja mitata talousosaamista, mutta yleisesti ottaen käsitteellä tarkoitetaan tietämystä omaan talouteen liittyvistä tekijöistä ja kyvystä soveltaa tätä tietämystä käytäntöön. Mutta miksi sillä on merkitystä, ovatko suomalaiset maailman parhaita talousosaajia vai vain keskinkertaisia? Mehän olemme maailman onnellisin kansa muutenkin.
Talousosaamisen tärkeyden korostamisen merkitys pohjautuu siihen, että sillä on todettu olevan paljon erilaisia myönteisiä yhteyksiä erilaisiin taloudelliseen tulemiin, kuten ylivelkaantumisen välttämiseen, osakemarkkinoille osallistumiseen, ja pitkän aikavälin suunnitteluun. Kuitenkin talousosaaminen on lähinnä väline johonkin muuhun tulemaan. Myöskään esimerkiksi osakkeisiin sijoittaminen tai eläkkeelle varautuminen ei ole itsetarkoitus, vaan väline pyrkimykselle johonkin muuhun. Tällaisia viime käden tavoitteita voivat olla esimerkiksi taloudellinen hyvinvointi tai taloudellinen resilienssi (kriisinkestävyys). Nämä käsitteet ovat osin päällekkäisiä. Taloudellisella hyvinvoinnilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi kykyä suoriutua taloudellisista velvoitteistaan, taloudellisen tilanteen vakautta tai sitä, että taloudellinen tilanne ei rajoita elämässä tärkeiden asioiden tavoittelua. Taloudellinen resilienssi tarkoittaa sitä, että selviää taloudessa vastaan tulevista yllättävistä shokeista. Viime kädessä niin taloudellinen hyvinvointi kuin resilienssikin tukevat sitä ajatusta, että talous ei liikaa rajoita elämää. Hyvä taloudellinen elämä ei ehkä tarkoita mahdollisimman suurta varallisuutta, vaan riittävää taloudellista turvallisuutta ja vapautta tehdä elämässä itselle merkityksellisiä valintoja.
Yksi yksilötason käsite, joka on osin rinnasteinen talousosaamiselle, on taloudellinen pystyvyys, josta tieteellisessä kirjallisuudessa käytetään myös nimitystä minäpystyvyys. Tässä on ajatuksena se, että kokee pystyvänsä hoitamaan hyvin eteen tulevia taloudellisia tilanteita. Joskus pystyvyyden tunne voi olla katteeton eikä siihen liity riittävää osaamista, jolloin kyse on yliluottavaisuudesta. Toisaalta pystyvyyden tunteen puuttuminen voi johtaa heikkoon toimijuuteen, vaikka taloudellinen osaaminen tietämyksen mielessä olisikin kehittynyt.
Taloustieteellisessä kirjallisuudessa taloudellisen hyvinvoinnin tai tyytyväisyyden tai taloudellisen pystyvyyden kaltaisia mittareita käytetään vähemmän, kun taas kuluttajatutkimuksessa ne ovat tavallisempia. Jos tutkimuksen lopullisena kiinnostuksen kohteena on hyvä taloudellinen elämä, olisi hyvä täydentää objektiivisia mittareita subjektiivisella kokemuksella turvallisuudesta, hallinnasta ja valinnanvapaudesta.
Toinen hyvään taloudelliseen elämään liittyvä kysymys on se, että se ei ole vain yksilöiden ominaisuus, vaan siihen olennaisesti vaikuttaa taloudellinen ympäristö, jossa yksilöt toimivat. Taloudellisen hyvinvoinnin vertailua valtioiden välillä on tehty vähemmän kuin talousosaamisen tai onnellisuuden, tosin OECD on tehnyt tässäkin pioneerityötä . OECD:n tekemä vertailu osoittaa, että taloudellisessa hyvinvoinnissa on huomattavia eroja maiden välillä. Kiinnostava jatkokysymys on, kuinka paljon näitä eroja selittävät kansalaisten omat tiedot ja käyttäytyminen ja kuinka paljon yhteiskunnan instituutiot, kuten sosiaaliturva, rahoitusmarkkinoiden toiminta ja tulonjako. Voisi olettaa, että taloudellista hyvinvointia tukee yhteiskunta, jossa suuret ihmisryhmät eivät elä jatkuvassa taloudellisessa epävarmuudessa ja jossa kotitalouksilla on mahdollisuus selviytyä vastoinkäymisistä. Tällöin esimerkiksi tulonjako, sosiaaliturva, terveydenhuolto, asumisen kustannukset ja rahoituspalvelujen saatavuus voivat kaikki olla relevantteja.
Voidaan kysyä, pitäisikö poliittisen päätöksenteon painopisteen siirtyä talousosaamisesta enemmän taloudelliseen hyvinvointiin. Talousosaaminen on kuitenkin poliittisesti neutraalimpi tavoite, kun taas taloudellisen hyvinvoinnin osalta joudutaan väkisinkin kysymään myös sitä, millaiset ovat hyvän yhteiskunnan tuntomerkit. Taloudellisen hyvinvoinnin ei pitäisi korvata talousosaamista tavoitteena, mutta se pitäisi mielestäni siirtää keskeiselle paikalle tutkimuksen hierarkiassa.
Kirjoitus perustuu 3.9.2026 Roomassa Wolpertinger-konferenssissa pitämääni kutsupaneeliesitykseen.
