Esitän, että a) väite talousopetuksen tehottomuudesta on pikemminkin myytti kuin totta; b) vaikka psykologinen taloustiede varmasti tarjoaa hyviä keinoja taloudenhallintaan, ainakin jotkut siihen liittyvät odotukset vaikuttavat vahvasti yliampuvilta. Sääntely ansaitsisi oman blogikirjoituksensa, joten siitä totean vain lyhyesti, että vaikka sääntely on varmasti välttämätön osa ratkaisua, niin se ei kuitenkaan yksin pysty olemaan pääasiallinen ratkaisu ongelmiin. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa perehtyä Tuomas Takalon kirjoitukseen aiheesta Kansantaloudellisessa Aikakauskirjassa.
Aihepiiristä käytetään osin erilaista terminologiaa: voidaan puhua talousopetuksesta, – valistuksesta tai -kasvatuksesta. Näistä termeistä pidän ehkä eniten viimeisestä, koska oman talouden opetukseen liittyy vahvasti normatiivinen ja kasvatuksellinen elementti: pyritään ohjailemaan kuluttajien toimintaa vastuullisen taloudenpidon suuntaan. Toisaalta ”valistus” terminä viittaa ehkä enemmän siihen, että annetaan tietty toimintamalli ylhäältä, kun taas talouskasvatuksen tehtävänä olisi enemmän auttaa henkilöitä löytämään heille sopivat toimintatavat.
Talouskasvatus ei ole tehotonta
Väite talouskasvatuksen tehottomuudesta akateemisessa kirjallisuudessa perustuu ainakin osittain Lauren Willisin usein viitattuun kirjoitukseen, jossa hän väittää, että talouskasvatus ei lisää taloustietämystä, eikä varsinkaan vaikuta talouskäyttäytymiseen. Willisin melko varhainen (2008) artikkeli perustui kuitenkin hyvin suppeaan ja valikoituun otokseen kirjallisuudesta. Merkittävämmän haasteen talousopetuksen tehokkuudelle antoi Fernandezin, Lynchin ja Netemayerin artikkeli, jossa he kävivät läpi meta-analyysin avulla 160 tutkimusta. Kirjoittajat totesivat talouskasvatuksen vaikutukset taloudelliseen käyttäytymiseen melko pieniksi.
Talouskasvatuksen vaikutuksia on tehty paljon uutta tutkimusta, joka ei ehtinyt Fernandesin, Lynchin ja Netemayerin artikkeliin. Tuoreempaa tutkimusta edustaa Kaiserin ja Menkhoffin meta-analyysiin perustuva artikkeli. (Meta-analyysilla tarkoitetaan tässä tilastollista tutkimusotetta, jossa käydään läpi useiden eri tutkimusten tuloksia.) Kaiserin ja Menkhoffin tutkimuksesta käy ilmi, että talouskasvatuksen vaikutukset taloudelliseen tietämykseen eivät ole pieniä, ja itse asiassa kertoimet ovat melko saman suuruisia kuin esimerkiksi matematiikan tai luonnontieteiden opetuksessa. Lisäksi talouskasvatuksella on tilastollisesti merkitsevä, joskin usein melko pieni, vaikutus taloudelliseen käyttäytymiseen. Talouskasvatuksen vaikutukset näyttävät olevan suurempia säästämiseen ja suunnitelmallisuuteen kuin lainanottoon. Vaikutukset riippuvat myös siitä, kuinka välitön tiedon sovellettavuus on, ja kuinka intensiivistä koulutus on. Kokonaisuudessaan talouskasvatuksen vaikutukset niin tietämykseen kuin käyttäytymiseenkin ovat selkeästi positiivisia ja tilastollisesti merkitseviä.
Psykologialla on vaikutusta, mutta tämän seikan hyväksikäyttö ei ole suoraviivaista
Kaiser ja Menkhoff myöntävät, että vaikka talouskasvatuksen vaikutukset talouskäyttäytymiseen ovat positiivisia, niin ne ovat myös pieniä. Siksi jotkut kirjoittajat asettavat odotuksensa voimakkaista tuloksista psykologiaan ja psykologiseen taloustieteeseen. Yksi esimerkki on melko tuore poikkileikkausaineistoon perustuva tutkimus siitä, kuinka sellaiset psykologiset ominaisuudet kuin optimismi, tavoitteellisuus ja impulsiivisuus vaikuttavat taloudellisiin päätöksiin. Sinänsä tämä ei ole kovin yllättävää, koska saman tyyppiset psykologiset tekijät vaikuttavat moneen muuhunkin asiaan, kuten terveyteen tai työelämässä menestymiseen. Kirjoittajat eksplisiittisesti esittävät, että näihin tekijöihin vaikuttaminen olisi yksi tapa parantaa taloudellista käyttäytymistä (s. 17).
Poikkileikkauskorrelaatioiden havaitsemisesta on kuitenkin pitkä matka siihen, että pystyttäisiin tekemään luotettavia väitteitä siitä, miten näitä havaintoja pystytään käyttämään hyväksi taloudenhallinnan hyväksi tehtävässä työssä. Jätän psykologien keskusteltavaksi sen, missä määrin mainittuihin luonteenpiirteisiin pystytään todella vaikuttamaan. Joka tapauksessa siinä määrin kuin pystytään, niin vaikutukset liittyisivät varmasti moneen muuhunkin elämänalueeseen kuin taloudenhallintaan. Vaikutusten arviointi pelkästään talouskäyttäytymisen suhteen tuntuisi oudon suppealta lähestymistavalta.
Vaikka suunnitelmallisuuden lisääminen ja impulsiivisuuden vähentäminen äkkiseltään tuntuvat hyviltä ajatuksilta, niin ainakin maallikosta tuntuu, että luonteenpiirteiden manipulointi pitää sisällään myös riskejä. Ainakin siinä tunnutaan välittävän viestiä siitä, että tietyt luonteenpiirteet ovat vähemmän toivottuja ja sellaisia luonteenpiirteitä omaavat henkilöt vähemmän arvokkaita. Olisi myös mielenkiintoista tietää, millaisia resursseja luonteenmuokkaus vaatii, ja verrata näiden resurssien käyttöä ja interventioiden vaikutuksia talousopetuksen tehokkuuteen. Veikkaisin, että talousopetus ei näyttäisi tässä vertailussa huonolta.
Mielestäni melko lailla lupaavampi tapa käyttää psykologisen taloustieteen tuloksia hyväksi on pitää valintatilanne ennallaan, mutta muuttaa tapoja, jolla valinnat esitetään. Tämän suomen kielellä ”tuuppaamisena” (nudging) tunnetuksi tulleen ilmiön popularisoivat aikoinaan Thaler ja Sunstein kirjassaan . Tästä onkin hyviä esimerkkejä olemassa: esimerkiksi Hunt Allcott teki tunnetun tutkimuksen, jossa hän tarkasteli sitä, miten informaation tarjoaminen kotitalouksien tyypillisestä sähkönkulutuksesta vaikuttaa kotitalouksien käyttäytymiseen. Allcottin tutkimuksen valossa erityisesti keskimääräistä enemmän sähköä kuluttavat kotitaloudet vähentävät kulutustaan reaktiona tähän informaatioon. Vaikka tätä onkin pidetty esimerkkinä siitä, miten kohtuullisen pienellä ja harmittomalla interventiolla pystytään saamaan aikaiseksi toivottuja käyttäytymisvaikutuksia, niin tuuppaaminen ei aina ole täysin harmitonta tai kustannustehokasta. Siihen voi kulua merkittäviä resursseja, tai kotitaloudet eivät ehkä pidä siitä, että heitä tuuppaillaan, ja ainakin joitain heistä voidaan ehkä tuuppia väärään suuntaan (katso tästä aiempi blogikirjoitukseni). Tuuppaaminen ei myöskään ole kovin arvoneutraalia, vaikka sitä välillä sellaiseksi väitetään: vaihtoehtoja manipuloimalla tuuppaaja ohjaa valinnantekijää tuuppaajan arvojen mukaiseen suuntaan, vaikka se tapahtuukin hienovaraisemmin kuin pakottamalla.
Tuuppaamiskirjallisuuden ongelma ei mielestäni ole siinä, että siinä pyritään vaikuttamaan valintoihin normatiivisella tavalla: tuskin voi olla talouskasvatusta, joka olisi arvovapaata. Hyvällä syyllä voidaan kysyä, miten esimerkiksi kouluissa annettava talousopetus eroaa tuuppaamisesta. Koulussa tapahtuva talousopetus ei tosiaankaan ole kovin arvovapaata. Yksi suosikkiesimerkeistäni on eräässä alakoulun yhteiskuntaopin kirjassa (Vaikuttaja II: Alakoulun yhteiskuntaoppi. SanomaPro, 2016.) esiintyvä tehtävä: ”Suunnittele kuvitteellinen pikavippihirviö, joka lupaa paljon, mutta ottaa ahneesti enemmän kuin antaa. Tee aiheesta sarjakuva.” (s. 58).
Tuuppamisen suhteen näkemykseni on, että sen sovellettavuus on todennäköisesti melko tapauskohtaista. Suurimpana riskinä siinä voi olla psykologinen manipulaatio melko läpinäkymättömällä tavalla. Sen sijaan, että yksilöiden preferensseihin pyritään vaikuttamaan peitellysti, olisi parempi tehdä tämä avoimesti kasvatuksen ja henkilön oman pohdinnan kautta. Mikään ei tietysti estä psykologisten mekanismien hyväksikäyttöä talouskasvatuksen suunnittelussa, kunhan tämä tapahtuu riittävän läpinäkyvällä tavalla. Talouskasvatus ja tuuppaminen voivat toimia paremmin yhdessä kuin erikseen.
Talouskasvatuksen tehtävänä tulisi olla oman toiminnan seurausten ymmärtäminen
Oman talouden hallintaan liittyvä talousopetus, -kasvatus tai –valistus, mitä nimeä haluammekaan käyttää, on siis arvosidonnaista, mutta ihanteellisesti se olisi sekä avointa arvolähtökohdiltaan sekä yksilön päätöksenteon autonomiaa kunnioittavaa. ”Jos haluat kuluttaa nyt mahdollisimman paljon ja rahoittaa kulutuksesi kulutusluotoilla, etkä välitä huomisesta, voit toki niin tehdä, mutta nämä ovat toimintasi todennäköiset seuraukset.” Markkinataloudessa omalla toiminnalla on seurauksia, eivätkä nämä aina ole mukavia. Useimmat oppivat käytännön kautta, vaikka oppirahat voivat välillä olla kovatkin.
Olisi hyvä, jos keskustelu siirtyisi hieman pois siitä, voidaanko talouskasvatuksella vaikuttaa taloustietämykseen tai -käyttäytymiseen, ja tarkasteltaisiin enemmän sitä, minkä tyyppisellä talousopetuksella saavutetaan parhaat tulokset. Kaiserin ja Menkhoffin tuoreessa tutkimuksessa Ugandasta havaitaan, että aktiivisella oppimisella saadaan selvästi positiivisempia tuloksia kuin perinteisillä luennoilla. Tässä yhteydessä talousopetuksella olisi varmasti opittavaa kasvatustieteistä ylipäätään. Psykologialla ja psykologisella taloustieteellä on varmasti oma tehtävänsä myös opetuksen suunnittelussa.
Parhaimmillaan henkilökohtaisen talouden hoitoon liittyvä talousopetus saa henkilön kiinnostumaan taloudesta, sekä näkemään sen yhteyden omaan elämäänsä. Opetuksen käyttäytymisvaikutukset tulevat todennäköisimmin juuri yksilön oman reflektion kautta ja opitun soveltamisesta omaan elämään. Viime kädessä henkilökohtainen talous ei ole rakettitiedettä, vaan elämänhallintaa.
