Väittelin kesäkuussa 2025 kriisinhallinnasta koronapandemian aikana. Väitöstilaisuus jännitti minua kovasti – asetin itselleni paineita, koska näin väitöksen neljän vuoden tutkimustyön ja tutkijana kehittymisen huipentumana. Tässä blogissa haluan jakaa kokemuksiani ja ajatuksiani väitöksestä: sen sosiaalisista funktioista, sen henkilökohtaisesta merkityksestä ja siitä, miten väitös voi olla osa tutkijaksi kasvamisen prosessia.
Yrittäessäni hillitä väitöstä edeltävää jännitystä kyselin väitelleiltä kollegoilta ja ystäviltä, kuinka he olivat kokeneet oman väitöstilaisuutensa ja mitä vinkkejä heillä olisi väittelijälle. Aiemmin väitelleet jakoivat kokemuksiaan kyllä mielellään, mutta yleisin ohje väitökseen valmistautumiseen sekä itse väitöstilaisuuteen oli: ”Koita nauttia! Harvoin sitä pääsee keskustelemaan yleisön edessä omasta tutkimuksesta paria tuntia!”
Ohje tarkoitti hyvää, mutta väitöstilaisuutta odottavalle ja huijarisyndroomasta kärsineelle tohtorikandidaatille (onko väitöskirjani todella riittävän hyvä!) niistä ei ollut kovastikaan apua. Miten voisin nauttia tilanteesta, jonka pohtiminen aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa!
Aiemmin väitelleiden pohdinnat ja kertomukset omista kokemuksista, tunteista ja odotuksista ennen väitöstä ovat mielestäni vähissä – tosin Jenni Räikkösellä on erinomaisia blogitekstejä väitökseen valmistautumisesta ja tähän liittyvistä tunteista. Minulle oli apua erityisesti hänen väitökseen valmistautumista ja väitöspäivää käsittelevistä teksteistään.
Ennen väitöstä pohdin myös, mikä oikein on väitöksen funktio? Jos väitöskirja on jo tarkistettu, hyväksytty ja väitöstilaisuus on tiettyä tarkkaa protokollaa seuraava tilaisuus, jota ei ole mahdollista reputtaa, jos vain osaa vastata kysymyksiin, miksi on kuitenkin väiteltävä? Lukija ehkä jo arvaa, kuinka syvissä vesissä ajatteluni kulki ennen väitöstä.
Väitöstilaisuuden keveys verrattuna muuhun väitösprosessiin eli tutkimuksen tekemiseen, väitöskirjan valmiiksi saattamiseen ja esitarkastukseen on kuitenkin myös sen tarkoituksena, kuten Lum ja Holmes (2025) huomauttavat. Väitöksen funktiona tieteellisessä yhteisössä on arvioinnin ohella myös tohtoriksi valmistumisen juhlistaminen ja tuleminen osaksi tieteellistä yhteisöä.
Tässä blogissa peilaan ja kokoan yhteen omia ajatuksiani väitöstä edeltäviltä ajoilta tueksi muille tuleville väittelijöille: monenlaiset tunteet, ajatukset ja pohdinnat väitöstilaisuudesta ovat ok! Toiseksi minua kiinnostaa, mitä sosiaalisia funktioita väitöstilaisuudella on? Kiedon blogissa yhteen omia kokemuksiani muiden kirjoittajien ja tutkijoiden (ja väittelijoiden) pohdintoihin väitöstilaisuudesta ja sen funktioista.
Väitöstilaisuudessa todistetaan oma osaaminen
Väitöstilaisuuden keskeisin tarkoitus on väittelijän osaamisen todistaminen. Tämä on tavallisesti myös sanoitettu yliopistojen väitöskirjoille asettamissa vaatimuksissa. Esimerkiksi Vaasan yliopiston väitöskirjojen arviointikriteereissä hyväksytty väitöskirja edellyttää, että väittelijä osoittaa kykynsä puolustaa väitöskirjaansa väitöstilaisuudessa. Hänen tulisi kyetä ”esittelemään ja puolustamaan tutkimustaan onnistuneesti julkisessa väitöstilaisuudessa sekä vastaamaan esitettyihin kysymyksiin vakuuttavasti argumentoiden.”
Tietyllä tapaa väitöskirjaa voisi ajatella siis julkiseksi kypsyysnäytteeksi, joka on suullinen versio kanditutkielmien ja gradujen ohessa tehtävistä kirjallisista kypsyysnäytteistä. Väittelijä osoittaa, että hän tuntee väitöskirjansa ja sen aiheen. Aiempien tutkintojen kypsyysnäytteistä väitöstilaisuus eroaa eniten ehkä siinä, että tilaisuudessa käydään usein kriittistä tieteellistä keskustelua väitöskirjan aiheesta ja tutkimuksessa tehdyistä valinnoista. Omassa väitöstilaisuudessa vastaväittäjän kysymykset olivat ensisijaisesti tällaisia ja menivät syvemmälle väitöskirjassa tehtyihin metodologisiin valintoihin sekä tarkasteltujen ja muotoiltujen teorioiden syvempään luonteeseen.
Lumin ja Holmesin mukaan väitöstilaisuudessa kypsyysnäytetyyppinen väitöskirjan tekijyyden varmistaminen ei ole sen väitöksen keskeisin tarkoitus. Tämä on myös oma kokemukseni: laajan, useiden vuosien aikana tehdyn tutkimuksen tekijyydestä tuskin on väitösvaiheessa enää epäilystä. Väitöstutkimusta on tehty usein vuosia ja useiden eri ihmisten kanssa, joten todistusaineistoa tekijyydestä on muutoinkin. Lisäksi vastaväittäjäni kysyi tilaisuudessa varsin tarkkoja kysymyksiä tutkimusprosessista, tutkimuksen muotoutumisesta sen lopulliseen muotoon, sekä tutkimuksen aikana tekemistäni pienistä valinnoista. Kukaan muu näihin tuskin olisi osannut vastata, joten tekijyydestä väitöstilaisuudessa tuskin on epäilystä.
Väitös on summatiivista ja formatiivista arviointia
Lumin ja Holmesin aiempien tutkimusten pohjalta listaamasta neljästä väitöstilaisuuden funktiosta kaksi käsittelevät arviointia. Kun väitöstilaisuus nähdään summatiivisena arviointina, väitöstilaisuus on osa väittelijän laajemman tutkijaksi oppimisen arviointia. Hallitseeko väittelijä tieteellisen keskustelun? Onko hän riittävän kypsä toimimaan tutkijana? Osaisiko hän opettaa aiheesta?
Vaikka ennen väitöstilaisuutta minusta tuntui siltä, että en ole riittävän hyvä tai kykene keskustelemaan (etenkään omasta väitöskirjasta!), näin jälkikäteen on todettava, että väitöstutkimuksen tekeminen, kirjoittaminen ja siihen liittyvät sivuaktiviteetit (konferenssit, ohjaustapaamiset, kurssit, seminaarit) kouluttaa väittelijää keskustelemaan ja kertomaan omasta tutkimuksestaan. Pääsin osoittamaan tämän väitöstilaisuudessa.
Formatiivisena arviointina väitöstilaisuus on Lumin ja Holmesin mukaan osa väittelijän oppimisprosessia. Väitöstilaisuus ja siihen valmistautuminen koulii väittelijää eteenpäin tämän tieteellisellä uralla, ja voi myös muokata väittelijän ymmärrystä tutkimusaiheesta ja omasta väitöskirjasta. Tämä tukee osaltaan oppimista ja kehittymistä tutkijana, kun valmistautumalla väitöstilaisuuteen, keskustelemalla väitöskirjasta ja reflektoimalla väitöskirjaprosessia väittelijä näkee työnsä uudessa valossa.
Tunnistin itse artikkeliväitöksen yhteenvetoa kirjoittaessani, väitöstilaisuuteen valmistautuessani, esitarkastuslausuntoja lukiessani, sekä itse väitöstilaisuuden aikana useita väitöskirjani vahvuuksia ja kehittämiskohteita. On hienoa kuulla, kuinka jokin toinen tutkija näkee työsi, sen vahvuudet ja heikkoudet. Koen myös, että olisin väitöstilaisuuteni ansiosta nyt taitavampi tutkija kuin sitä ennen, koska osaan paremmin pohtia tieteen tekemiseen liittyviä valintoja.
Minulle väitöstilaisuuteen osallistuminen ja väitöskirjan saattaminen valmiiksi oli siis erittäin opettavainen prosessi. Artikkelimuotoisen väitöskirjani johdanto-osuuden kirjoittaminen opetti koherentin kokonaisuuden itsenäisestä kirjoittamisesta neljästä artikkelista, joilla oli temaattisia yhteyksiä, mutta erilaisia aineistoja ja teoreettisia lähtökohtia, sekä tieteellisestä väittämisestä ja yksittäisten tutkimusten laajemmasta merkityksestä ja tulkinnasta. Väitöstilaisuuteen valmistautuminen pakotti pohtimaan väitöskirjan aikana tehtyjä valintoja kriittisesti sekä näkemään väitöskirjan toisen henkilön, eli lukijan ja vastaväittäjän silmin, sekä soveltamaan tutkimustani laajemmin muihin havaintoihin ja ajankohtaisiin keskusteluihin yhteiskunnasta.
Väitöstilaisuus on sosiaalinen tilanne ja valmistumisseremonia
Väitöstilaisuuden luonne sosiaalisena tilanteena unohtuu helposti: väittelijä ei ole väitöstilaisuudessa yksin. Erilaiset pelot tyhmien asioiden sanomisesta väitöstilaisuudessa tai täydestä jäätymisestä väitöstilaisuuden aikana kumpuavat mielestäni tämän unohtamisesta. Jännittävistä ajatuksista ennen väitöstilaisuutta on kirjoittanut esim. Tuuli Miinalainen. En ollut itsekään unohdukselle immuuni.
Todellisuudessa väitöstilaisuuden keskusteluun osallistuu myös vastaväittäjä, jonka kanssa vastaväittäjä jakaa vastuun tilaisuuden ja keskustelun etenemisestä. Kysymyksiä ei tarvitse keksiä omasta päästä, vaan niihin tulee vain vastata, ja tarvittaessa vastaväittäjältä voi kysyä myös selvennystä kysymyksiin.
Väitöstilaisuus on siten eräänlainen esimerkki ihmisen kollektiivisesta intentionaalisuudesta (collective intentionality, ks. Esim Zahavi, 2021), jossa väittäjä, vastaväittäjä sekä yleisö osallistuvat kaikki yhteiseen toimintaan yhteisen tavoitteen puolesta, eli väitöstilaisuuteen, jonka tavoitteena on väitöstilaisuuden onnistunut loppuunsaattaminen ja väitöksen hyväksyminen. Ohjaajien ja aiemmin väitelleiden väitöstilaisuutta edeltäneet muistutukset siitä, kuinka kaikki haluavat vain hyvää ja että onnistut! pitävät siis paikkansa.
Lum ja Holmes muistuttavat myös väitöstilaisuuden seremoniallisesta luonteesta. Kuten kirjoittajat toteavat, useissa heidän tarkastelemissaan tapauksissa “väitös koettiin ‘siirtymäriitiksi’ tai ‘rituaaliksi’, ‘muodollisuudeksi’, ‘menettelyksi’, ja ‘juhlaksi’” (s. 27). Siirtymäriitti kuvaa kokemukseni mukaan väitöstilaisuuden luonnetta hyvin. Kaikki muutkin väitelleet ja tutkijakollegat ovat läpäisseet saman prosessin ja tapahtuman, ja siten väittelijä osoittaa väitöstilaisuudessa paikkansa vertaistensa joukossa. Tilaisuuden juhlallinen tunnelma ja perinteinen protokolla vahvistaa tunnetta siitä, että väittelijästä tulee osa vuosisataista tieteilijöiden jatkumoa.
Kuten Lum ja Holmes huomauttavat, suuri työ on jo tehty ennen väitöstilaisuutta. Näin väitöstilaisuuden tehtäväksi jää tohtorin arvon “lunastaminen” osoittamalla väittelijän osaaminen keskustella aiheesta, sekä juhlistaa tehtyä työtä.
Koin itse väitöstilaisuuden ja siihen valmistumisen opettavaisena ja haastavana prosessina. Kokonaisuudessaan väittelyyn johtanut prosessi sai minut tuntemaan, että olen kehittynyt väitösprosessin aikana tieteilijäksi. Lisäksi itse prosessi opetti paljon tutkimuksesta, tulosten kommunikoinnista ja niiden yhteiskunnallisen relevanssin sanoittamisesta. Lisäksi myös kunnioitukseni kanssatutkijoita kohtaan kasvoi edelleen: olemme käyneet kaikki läpi väitöskirjaprosessin ja väitöstilaisuuden, mikä ei ole helppoa, vaan vaatii todella työtä, perehtymistä ja motivaatiota. On hienoa olla osa tätä taitavien ihmisten yhteisöä.
Lähteet
Miinalainen, T. (3.3.2023). Viikko väitökseen. Akatemian jalkaväki. Haettu osoitteesta https://akatemianjalkavaki.fi/2023/03/03/viikko-vaitokseen/
Lum, J., & Holmes, P. (2025). Purposes of the defence. Teoksessa M. Bryam & M. Stoicheva (toim.). The Experience of ’Defending’ the Doctoral Dissertation: International Comparative Studies of the Final Oral Examination, s. 21-30. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003495000-3
Räikkönen, J. (23.2.2024). Kohti väitöstä, osa 3: Väitöslupa ja väitökseen valmistautuminen. Nuoren tutkijan elämää. Haettu osoitteesta https://jenniraikkonen.fi/kohti-vaitosta-osa-3-vaitoslupa-ja-vaitokseen-valmistautuminen/
Räikkönen, J. (23.5.2024). Kohti väitöstä, osa 5: Tunnelmia väitöksestä ja karonkasta. Nuoren tutkijan elämää. Haettu osoitteesta https://jenniraikkonen.fi/kohti-vaitosta-osa-5-tunnelmia-vaitoksesta-ja-karonkasta/
Zahavi, D. (2021). We in me or me in we? Collective intentionality and selfhood. Journal of Social Ontology, 7(1), 1-20. https://doi.org/10.1515/jso-2020-0076
