Nyt on siviilipalvelus melkein ohi ja melkein vuosi kulunut siitä, kun aloitin työpalvelukseni LUMA-keskus Pohjanmaassa. Viime elokuussa, itselläni oli jonkinlainen kuva mitä työ tulee pitämään sisällä. Kuitenkin, koska kyseessä on siviilipalvelus, ei voi ikinä olla täysin varma työn sisällöstä. Tärkeintä on kuitenkin olla innokas, antaa kaikkensa ja osoittaa vastuullisuutta. Olen iloinen, että olen näillä ominaisuuksilla saanut itselleni kerättyä vuoden mittaan vastuuta ja päässyt tekemään palkitsevia, arvokkaita, mielenkiintoisia ja opettavaisia työtehtäviä, joista on varmasti hyötyä myös tulevaisuuden työnhauissa.
Kiinnostavimpiin ja palkitsevimpiin työtehtäviin on kuulunut ehdottomasti eri ikäisten lasten ja nuorten tiedekasvatukseen liittyvien työpajojen ohjaaminen. Samalla on päässyt opettamaan tärkeitä luonnontieteisiin ja teknologiaan liittyviä asioita, joista on heille varmasti hyötyä myös koulussa. Itselleni hienointa on ollut päästä tarjoamaan kokemuksia, jotka ovat lisänneet sekä innostuneisuutta, että kiinnostuneisuutta LUMA-aineita ja teknologiaa kohtaan. Kaikista parhaiten mieleen on jäänyt eräs yläkoululaisille viime syksyllä ohjaamani työpaja, jossa ohjelmoitiin Micro:bit-tietokoneilla. Työpaja oli erikoinen, kun sain hetkellisen ohjaajapulan takia ohjata sen ensimmäistä kertaa yksin. Kyseinen työpaja jäi itselle yhdeksi ikimuistoisimmaksi ja tärkeimmäksi kokemukseksi.
Olen päässyt vuoden aikana myös suunnittelemaan ja pilotoimaan uutta työpajakokonaisuutta, josta tulee varmasti lisätietoa ensi lukuvuoden aikana. Työpajassa olen päässyt toteuttamaan itseäni ja päässyt yhdistämään melkein kaikkia kiinnostuksen kohteitani geotieteistä ja muista luonnontieteistä kuten fysiikasta ja kemiasta ympäristön tutkimiseen. Työpajan suunnittelu ei ole ollut koko aikaa ihan helppoa, mutta se on tehnyt siitä myös paljon palkitsevampaa. Toivon, että siitä tulee olemaan yhtä paljon hyötyä yläkoululaisille ja paikallisen tiedekasvatuksen kehittämiseen, kuin siitä on ollut itselleni.
Sain myös viime keväänä mahdollisuuden olla mukana suunnittelemassa ja ohjaamassa kahden lahjakkaan opiskelijan kanssa vapaa-ajan teknologia painotteista kerhoa. Kerhon sisältöön valikoitui esimerkiksi Micro:bit-tietokoneilla ohjelmointia, lämpökameroilla ja pienillä sähkövoimaloilla tutkimista ja kolvaamista. Kerhossa oli mukavinta ohjata ja seurata kiinnostuneiden ja innostuneiden lasten työskentelyä.
Mieleen ovat jääneet hyvin myös erilaiset tapahtumat, niissä avustaminen ja niiden työpajojen vetäminen. Tapahtumista parhaiten ovat jääneet mieleen Suuntaa tekniikan alalle -tapahtuma viime syksyltä ja Vaasa Game Days ja LUMASTER-festivaalit viime keväältä. Monipuoliset tapahtumat ovat opettaneet, että tiedekasvatus soveltuu kaikenlaisiin tapahtumiin ja kaikenlaisiin lapsiin ja nuoriin painottuviin kohderyhmiin.
Kirjoittaja ja kuvanottaja: Aleksi Välisuo