Kaksikielinen Avaruusseikkailu -tiedekerho SAGA-tiedeluokkassa

LUMA-keskus Pohjanmaa

LUMA-keskus Pohjanmaa ja Skolresurs kutsuivat alakoulun 1.-3. -luokkalaisia kesäloman alun kunniaksi kolmipäiväiseen avaruustiedeseikkailuun SAGA-tiedeluokkaan. Kesäkerho toteutettiin kaksikielisenä kielikylpynä, joten oli mukavaa kuulla puheensorinaa tiedeluokassa sekä suomeksi että ruotsiksi.  

Avaruusseikkailun ensimmäisenä päivänä Euroopan avaruusjärjestön (ESA) koulumaskotti Paxi johdatteli ryhmän seikkailuun kertomalle meille aurinkokunnasta videon avulla. Sen jälkeen saimme vieraaksi Vaasan yliopistossa toimivan Merenkurkun avaruuskeskuksen, Kvarken Space Centerin, Jaakko Yliahon ja Johanna Haverin. Jaakko kertoi avaruudesta ja satelliiteista. Opimme millaisia satelliitit ovat ja mitä ne tekevät sekä pääsimme vierailemaan avaruuskeskuksen tutkimuslaboratoriossa, missä etsimme satelliittikuvia Vaasasta eri vuodenaikoina. Talven laivareitit näkyivät jäällä hienosti. Vierailun jälkeen osalla oli jo huutava nälkä, joten pidimme evästauon. Kun vatsat oli täytetty, lähdimme ulos pelaamaan nimipeliä. Se oli hauskaa ja happihyppely teki hyvää. Palasimme SAGAan suunnittelemaan ja rakentamaan aamupäivän oppien mukaisesti oman satelliittimallin. Erikoista, että satelliitti voi olla vain maitopurkin kokoinen! Totesimme, että hyvä suunnitelma voi muuttua rakennusvaiheessa, koska suunnitelma ei aina välttämättä toimi ja se ei haittaa. Kerhon lopussa meillä oli monta hienoa ja erilaista satelliittimallia, jotka sisälsivät maitotölkkirungon, aurinkopaneeleja, kameroita, erilaisia mittalaitteita, radioantenneja sekä asentoantureita. Lopuksi Paxi johdatteli meidät videolla vielä seuraavan päivän teemaan kertomalla meille hieman avaruuden roskaamisesta. 

Toisena kerhopäivänä Avaruustiedeseikkailun ohjelmassa oli avaruusaiheisen pelin koodaamista ja lohko-ohjelmointiin tutustumista Scratch-ohjelman avulla. Opetuksellisena tavoitteena oli tutustua koodausohjelman perustoimintoihin ja koodata ohjetta seuraten avaruusromupeli. Luma-keskus Pohjanmaan sivulla löytyy tarkka ohje, jos haluat kokeilla itse tehdä tiedekerhossa koodattua avaruuspeliä kotona https://www.uwasa.fi/fi/koulutus/luma/materiaalipankki/scratch Lounastauon jälkeen tiedekerholaiset muovailivat silkkimassasta kolmiulotteiset värikkäät ja mielikuvitukselliset avaruusötökät. Kerholaiset pääsivät pelikoodauksen saloihin sisään ja olivat keskipäivään mennessä jo kokeneita koodareita!  

Kolmantena kerhopäivänä tutustuimme galakseihin ja raketteihin. Kerholaiset saivat tehdä oman galaksin pilttipurkkiin ja koristella sen mieleisellä tavalla. Galaksipurkeista tuli hienoja ja erilaisia! Lisäksi askartelimme pilliraketteja ja testasimme niiden lentoa puhaltamalla pilliin. Katsoimme myös muutaman lyhyen avaruusaiheisen videon raketin laukaisusta. Leikimme kuuma galaksi/peruna -peliä Sphero-robottipallolla ja ulkoillessa leikimme leikkiä ”kuka pelkää jäämiestä, mustekalaa.” Lopuksi kerholaisille jaettiin diplomit. Kiitos kaikille kerholaisille ja ohjaajille mukavasta Avaruusseikkailu -tiedekerhosta! 

 

Kirjoittajat:  

Hanna Hankaniemi 

Kukka-Maaria Kallio 

Saana Söderlund 

 

Kuvaaja:  

Saana Söderlund 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LUMA-keskus Pohjanmaa

LUMA-keskus Pohjanmaa - Oivalluksia etsimässä