Dekaani Hannu Katajamäki: Monikielisyys on voimavara

Yleinen
Kielten vahvistaminen vahvistaa Vaasan yliopistoa

Vaasan yliopiston uudessa strategiassa ei ole pohdintaa kielistä. Monikielisyyden painoala on poistettu. Yliopistomme merkittävä kielten tutkimus- ja opetusperinne on sysätty omalaatuisesti sivuraiteelle. Oudoksi tämän tekee, että Vaasan yliopiston tutkimusta tarkastellut ulkopuolinen asiantuntijaryhmä arvioi vuoden 2015 joulukuussa julkaisemassaan raportissa monikielisyyden merkittäväksi nousevaksi tutkimusteemaksi.

Ei tarvitse kuin lukea päivän lehtiä todetakseen, että suomalaisen yhteiskunnan suuri sisältö on tulevina vuosina monikielisyyden ja -kulttuurisuuden valtava voimistuminen. Tämä liittyy keskeisesti myös yliopiston strategisen yläkäsitteen liiketoimintaorientaation sisältöön.

Kielten ja kulttuurien moninaisuuden vähättely vievät globaalin menestyksen sijasta Impivaaraan. Kielikylpyosaamisemme soveltaminen avaa uusia mahdollisuuksia maahanmuuttajien kieliopetuksessa. Kielikylvyn strateginen merkitys olisi kannattanut nostaa parrasvaloihin. Laaja-alaisuus on tulevaisuutta ja kapea-alainen kamreerilogiikka menneisyyttä.

Jättämällä kielet strategian ulkopuolelle yliopistomme hallituksen enemmistö on kääntänyt selkänsä sille, mitä maailmassa ja Suomessa tällä hetkellä todella tapahtuu. Omaksuttu katsanto on lyhytnäköinen ja Vaasan yliopiston näkymiä kaventava. Toisin kuin hallituksen enemmistö olettaa, kielten on jatkossa kytkeydyttävä entistä voimallisemmin tutkintoihimme ja yliopistomme ilmiöpohjaiseen tutkimukseen. Esimerkiksi energiaan erikoistuvien insinöörien on välttämättä osattava saksaa, koska Saksa on uuden energian suurvalta.

Kieleen perustuva kulttuuriosaaminen on kansainvälistyvän johtamisen ydinainesta. Vaasan yliopistolla ei ole varaa jättää kieliä uudistumispyrkimystensä ulkopuolelle. Se ei olisi strategista johtamista, vaan oman yliopiston kehittymisen heikentämistä. Kielet eivät ole välttämätön paha, vaan ehtymätön voimavara.

Strategian perustalta laaditaan toimenpideohjelma. Siinä kömmähdys voidaan korjata ja nostaa monikielisyys ja -kulttuurisuus Vaasan yliopiston kehittämisen sisällölliseen eturintamaan.

Hannu Katajamäki
Dekaani
Filosofinen tiedekunta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verkkotoimitus

Verkkotoimitus - Johtoajatus