Valmistautuminen on kaiken A ja O

Keskeisin ja varmasti tärkein tapa valmistautua väitökseen oli harjoitella vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Kävin läpi jatko-opiskelijoiden kesken jaetun patteriston yleisistä väitöstilaisuudessa esitettävistä kysymyksistä.

Harjoittelin esimerkiksi kertomaan, miten ja millä perustein olin rajannut tutkimusaiheeni ja valinnut käytetyt aineistot ja metodit. Mietin valmiit vastaukset myös siihen, miten kuvata työni tieteenfilosofista ja teoreettista taustaa sekä viestintäkäsitystä. 

Hioin vastauksia ääneen puhuen. Tein myös muistiinpanot, jotka luin kertaalleen läpi väitösaamuna. Valmiiksi mietityt vastaukset keskeisimpiin kysymyksiin auttoivat lopulta kokoamaan ajatuksia ja jäsentelemään vastauksia myös sellaisiin kysymyksiin, joita en ollut varsinaisesti harjoitellut etukäteen.

Harjoitusväitöksestä kokemusta

Viestintätieteiden oppiaineen perinteenä on järjestää harjoitusväitös, jossa tuleva väittelijä pitää aluksi lyhyen “minilektion” ja vastaa toisten tohtoriopiskelijoiden kysymyksiin vajaan tunnin ajan. 

Harjoitusväitös antoi hyvää esimakua tulevasta ja toi vastattavaksi odotettuja ja hieman odottamattomampiakin kysymyksiä. Harjoittelun jälkeen tulevaa kohti saattoi astella hieman varmemmin mielin.

Harjoitusväitöksen lopuksi tutkimusryhmän kokeneemmat tutkijat jakoivat omat täsmävinkkinsä tulevaan koitokseen ja lausuivat kauneimmat kannustusanansa. Erityisesti yksi neuvo jäi kaikumaan korvissani. Palaan siihen kirjoituksen lopuksi.

Vastaväittäjä tutuksi

Osa valmistautumista oli tutustua vastaväittäjään ja yrittää tulkita hänen mielenmaisemaansa. Aloitin etsimällä tärppejä tavaamalla hänen kirjoittamansa esitarkastuslausunnon uudelleen rivi riviltä, melko laihoin tuloksin tosin.

Astetta nykyaikaisempi keino oli luoda tekoälyllä syvä tutkimus vastaväittäjän tieteellisestä tuotannosta. Lopulta kyllä myös luin kourallisen hänen tekstejään ”silleen ihan perinteiseen tyyliin”. Tunnistin niistä samansuuntaisia ajatuksia kuin omassa työssäni, mikä loi turvallisuuden tunnetta.

Varsinainen ensikohtaaminen vastaväittäjän kanssa tapahtui väitöstä edeltävänä iltana, kun kustos vei meidät illalliselle. Seuraavana päivänä kahvittelimme ja juttelimme niitä näitä samalla porukalla tunnin ajan ennen h-hetkeä. Paljastui, että vastaväittäjäkin on ihminen – ja vielä oikein mukava sellainen.

Muu elämä ei pysähdy

Väitöstä edeltävä syksy oli minulle tavallista kiireisempi. Väitöskirjan viimeistelyn ohella olin uuden äärellä niin tuntiopettajana kuin työnhakua aloittelevana. Välillä kaikkea tuntui olevan yksinkertaisesti liikaa, mutta toisaalta väitöstilaisuuden ylimääräinen kuumottelu jäi minimiin. Siihen ei ollut aikaa eikä liiemmin aivokapasiteettia.

Ennen väitöstä kävin muutamissa työhaastatteluissa, viimeisimmässä vain reilu viikko ennen omaa suurta päivääni. Vaikka uutta työtä ei olekaan vielä toistaiseksi löytynyt, työhaastattelut olivat itse asiassa oikein hyvää harjoitusta väitöstä varten. Loppupeleissähän niissä on paljon samaa.

Toisaalta työhaastattelut tarjosivat mahdollisuuden katsoa väitöstilaisuutta hieman toisesta vinkkelistä. Vaikka kukaan tuskin haluaa epäonnistua väitöstilaisuudessaan, on se kuitenkin pohjimmiltaan omanlaisensa näytös ja akateemista teatteria. Tutkinnon läpäisy ei todellisuudessa ole enää pelissä.

Ja sitten mennään!

Vuosien varrella olin kuullut jo väitelleiden toistavan fraaseja, kuten “lektion aikana jännitys alkaa hälvetä“, “aika menee todella nopeasti” ja “väitöstilaisuus on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä keskustelemaan omasta tutkimuksesta henkilön kanssa, joka on oikeasti perehtynyt siihen”.

Olin aina ollut melko skeptinen sen suhteen, pitäisivätkö nämä väitteet paikkansa omalla kohdallani.

Tarkasti harjoitellun ja kellotetun lektioni pidin näennäisen rauhallisesti. Puhujapöntön kätköissä toinen jalkani tärisi.

Vastaväittäjä aloitti kysymysten sarjansa toteamalla jotain sen suuntaista kuin: “Seuraavaksi alamme käydä läpi, onko tässä tutkimuksessa varmasti tehty kaikki parhaat mahdolliset valinnat.” Nielaisin äänettömästi.

Väitöstilaisuuden aikana pääsin kirjaimellisesti puolustamaan työtäni. Aiemmin olin ajatellut, että henkistä kypsyyttä on se, että ymmärtää työnsä rajallisuuden ja että olisi voinut perustellusti tehdä toisenlaisiakin valintoja. Väitöstilaisuudessa on kuitenkin tarkoitus puolustaa omaa työtä ja valintojaan, minulle teroitettiin harjoitusväitöksessä. Se on yksi väitöskirjan arviointikriteereistäkin. Ja niin minä puolustin.

Tein tietoisen päätöksen olla katsomatta kelloa väitöstilaisuuden aikana. Väittelyn jälkeen voin kuitenkin yhtyä useisiin edeltäjiini ja todeta, että väitöstilaisuus todellakin menee melko nopeasti.

Entä oliko se upea kokemus? Sanotaanko, että vähintäänkin näin jälkikäteen olen erittäin ylpeä itsestäni ja iloinen, että sain kokea sen koko komeudessaan.

Bio ja yhteystiedot

 

Annu Perälän väitöskirja ”’Varmaan niitä vaihtoehtoja on hyvä miettiä’: Ilmastonmuutokseen sopeutumisesta viestiminen tutkimuksen, median ja kansalaisten silmin” tarkastettiin perjantaina 24.10.2025 Vaasan yliopistossa. Perälä työskentelee toimitussihteerinä Media & viestinnässä ja tuntiopettajana LUT-yliopistossa sekä etsii uralleen uutta suuntaa väittelyn jälkeen. 

Väitöskirja: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-395-219-5

Yhteydenotot: annu.perala@uwasa.fi

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/annuperala/