Pankkitoiminta voi perustua muihinkin arvoihin kuin kannattavuuden maksimointiin. Klassinen tapaus on raiffeisenilaiset osuuskassat, jotka perustettiin 1800-luvun puolenvälin aikoihin Reininmaalla tarjoamaan edullista luottoa pienviljelijöille, joille oli tarjolla vain korkeakorkoista ja epäedullista luottoa. Tästä innovaatio levisi nopeasti myös muualle Eurooppaan ja laajemmin. Pankkimarkkinat ovat puolessatoista vuosisadassa muuttuneet paljon, mutta edelleenkin pankkimarkkinoiden toiminta on monin paikoin epätäydellistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tiettyihin vähemmistöön kuuluvat henkilöt, pienituloiset ja huonon luottoluokituksen omaavat henkilöt eivät joko saa luottoa lainkaan tai saavat sitä vain kohtuuttomilla ehdoilla. Self-Help luotto-osuuskunnan sivuilla on esimerkiksi teksti tapauksesta, jossa henkilö otti hieman yli 5000 dollarin auton hankintaan luoton, jonka kustannukset kaikkine kuluineen nousivat yli 40 000 dollarin. Tällaista hintaa ei voi mitenkään kohtuudella perustella.

Yhdysvaltojenkin markkinoilla on toimijoita, jotka asettavat kohtuullisuuden, palvelun ja yhteisen hyvän kannattavuuden edelle. Yksi tällainen on Self-Help Credit Union Durhamissa, jossa vierailin nyt syyskuussa. Self-Help aloitti toimintansa vuonna 1980, ja aluksi sen toiminnan keskiössä oli henkilöstöomisteisten yritysten rahoittaminen. Melko pian toiminnan fokukseksi tuli omistusasumisen rahoittaminen, erityisesti sellaisille asiakkaille, joilla ei ollut vaihtoehtoa saada muualta rahoitusta. Usein he olivat suvussaan ensimmäisiä omistusasunnon hankkijoita, ja asunto tarjosi myös mahdollisuuden siirtää varallisuutta sukupolvelta toiselle.

Omistusasumisen edistämistä vähävaraisille ei ole aina katsottu kovin hyvällä. Esimerkiksi vuosien 2007-2008 subprime-kriisin katsottiin johtuneen isolta osin asuntoluototuksen kriteerien väljenemisestä. Tällöin merkittävässä asemassa olivat luotot, jotka saattoivat aluksi näyttää saavutettavilta ja edullisilta, mutta joiden ehdot heikentyivät nopeasti edullisemman periodin umpeuduttua, ja joita ei pystynyt rahoittamaan uudelleen edullisesti. Toinen epäedullinen luotonannon muoto ovat olleet pikavipit (jotka Yhdysvalloissa tunnetaan nimellä payday loans), joiden ajatuksena on usein se, että luotonottajat pyritään saamaan ottamaan pientä ja kallista luottoa toistuvasti, jolloin laina ei käytännössä lyhene, mutta korkokustannukset ovat lainan pääomaan verrattuna moninkertaiset. Self-Helpin ajatuksena on taistella tällaisia luottotuotteita vastaan luomalla saavutettavia ja edullisia vaihtoehtoja samoihin tarpeisiin.

Samalla Self-Help on myös toiminut myös merkittävänä toimijana Durhamin keskustan uudistamisessa. Aivan ydinkeskustassa on useita luotto-osuuskunnan omistamia tiloja, joista osa toimii sen toimitiloina, ja osassa se on vuokranantajana mm. sosiaalisille yrityksille. Se on myös ollut rahoittamassa Durhamin keskustassa toimivia kulttuuri- ja tapahtumatiloja, kuten American Tobacco Campusta (entinen tupakkatehdas, nykyinen yrityspuisto ja tapahtumakeskus). Lisäksi se on yritysten lisäksi lainoittanut mm. kouluja, päiväkoteja ja erilaisia sosiaalisten palveluiden tarjoajia. Viime aikoina toiminta on laajentunut mm. uusiutuvan energian hankkeisiin.

Self-Helpin toimintaan on myös alusta asti kuulunut vaikuttamistyö ja poliittinen lobbaus reilumman rahoitusmarkkinan puolesta. Vuosituhannen vaihteen tienoilla tämä työ erotettiin rahoituslaitoksesta ja sen yhteyteen perustettiin Center for Responsible Lending – organisaatio, joka keskittyy tutkimukseen ja poliittiseen vaikuttamiseen. Self-Help toimii tiiviissä yhteistyössä alueen yliopistojen, kuten Duken, kanssa, sekä yhteistyössä myös muiden sosiaalisten luotottajien kanssa.

Toimintaan kuuluu olennaisesti paitsi reilumman lainatuotteet, myös osuuskunnan jäsenten kouluttaminen lainoihin liittyvissä asioissa, kuten henkilökohtaisen luottoluokituksen ymmärtäminen. Tämän johdosta organisaation yhdeksästäsadasta työntekijästä yhdeksälläkymmenellä on myös koulutus luottoneuvojana toimimiseen. Tehostetulla luottoneuvonnalla pyritään siihen, että kaikille jäsenillä olisi mahdollisuudet ymmärtää lainojen ehdot ja toimia tavalla, joka tukee omaa taloutta mahdollisimman hyvin.

Self-Helpin toimintaa ovat ohjanneet alusta pitäen hyvin voimakkaat arvot, joita ovat olleet taloudellisten mahdollisuuksien ja omistuksen luominen ja suojeleminen erityisesti vähävaraisten ja vähemmistöön kuuluvien jäsenten osalta. Osuustoiminnallinen muoto tukee näitä arvoja siten, ettei organisaation tarvitse tavoitella suurinta mahdollista kannattavuutta, vaan se voi tehdä päätökset arvoistaan käsin. Samalla organisaation kasvu ja laajeneminen muihin osavaltioihin ostamalla muita luotto-osuuskuntia ovat aiheuttaneet omat haasteensa. Osuuskunta on mm. joutunut lopettamaan sellaisia käytäntöjä, joita ostetuissa osuuskunnissa on voitu käyttää, kuten tilinylitysmaksut. Osuuskunnan jäsenille, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan osuuskunnan päätöksentekoon, on tarjottu siihen mahdollisuuksia. Osuuskunnan arvoja eivät osuuskunnan jäsenet kuitenkaan voi muuttaa, joten jäseneksi liittyvät myös hyväksyvät annetut arvot. Näin turvataan tietty arvojen ensisijaisuus.

Self-Help on hyvä esimerkki rahoitusalan organisaatiosta, jossa tasa-arvon edistäminen, yhteiskunnallinen palvelutehtävä, toiminnan läpinäkyvyys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat toiminnan johtolanka vuosikymmenten ajan. Se ei ole täysin poikkeuksellinen, mutta yksi parhaista esimerkeistä sosiaalisessa luototuksessa. Muutama vuosi sitten olin mukana julkaisemassa artikkelia samantyyppisiin eurooppalaisiin pankkeihin liittyen.

Self-Helpistä voi lukea lisää Howard Covingtonin kirjasta Lending Power (julkaissut Duke University Press ja tietysti heidän kotisivuiltaan.