Opintojaksopalautteet, tai tuttavallisemmin kurssipalautteet, aiheuttavat yllättävän paljon päänvaivaa yliopistoissa. Yleinen ongelma on vaikkapa se, että opiskelijat eivät vastaa kurssin loppukyselyyn. Opiskelijat kokevat, että palautteen antaminen ei johda mihinkään, eikä se ole motivoivaa. Opettajat puolestaan saattavat kokea, etteivät he hyödy palautteesta mitenkään.

Palaute ei pahimmillaan ole vain ylimääräiseksi koettua työtä, vaan sillä voi olla jopa negatiivisia vaikutuksia. Opettajat voivat kokea anonyymin palautteen ahdistavana – erityisesti, jos siihen liittyy henkilöön tai ulkonäköön meneviä kommentteja. Opiskelijat puolestaan voivat kokea, että opettajat reagoivat tylysti opiskelijoiden antamaan palautteeseen. Pahimmassa tapauksessa he voivat pelätä, että opettajat reagoivat kriittiseen palautteeseen heikentämällä arvostelua. Määräaikaiset opettajat saattavat taas ajatella, että kriittinen palaute voi heikentää heidän työmahdollisuuksiaan jatkossa.

Miten jostain niin mahdollisuuksia avaavasta ja mukavasta asiasta kuin palautteen antamisesta ja saamisesta on tullut näin ongelmallista? Ja mitä asialle voisi tehdä?

Opettaja, ota palautteen keruu haltuusi

Vaikka kurssipalautteen yhteydessä usein ajatellaan loppupalautetta, se ei ole ainoa palautteen muoto – eikä ehkä edes tärkein. Opettaja voi kerätä kurssin aikana palautetta, joko käyttäen jotain työkalua tai sitten ihan opiskelijoiden kanssa jutustellen, verkko-opetuksen ollessa kyseessä vaikka Zoomin chatilla. Kurssilla voi olla anonyymi palauteboksi, johon opiskelijat voivat antaa kommentteja. Hyviä kokemuksia on myös ryhmässä tehdystä palautteesta. Kurssin aikainen palaute mahdollistaa sen, että opettaja voi tarvittaessa tehdä tarvittavia muutoksia kurssiin. Muutokset voivat liittyä ohjeistuksiin ja vastaaviin, mutta opettaja voi myös kysyä siitä, onko tahti sopiva, tai onko materiaali sopivan tasoista.

Omalla kohdallani tämä tuli tarpeeseen verkko-opetukseen siirryttäessä. Kun en ole kokenut verkko-opettaja, usein en tiennyt, miten opiskelijat reagoivat eri menetelmiin, tai pitävätkö he parempana reaaliaikaisia vai ajasta riippumatta katseltavia luentoja. Kysymällä se selvisi.

Tekemällä omia kysymyksiä opettaja voi kysyä myös niitä kysymyksiä, joita hän pitää kaikkein hyödyllisimpänä. Useimmissa yliopistoissa loppukysely on kuitenkin pakollinen ja määrämuotoinen, eikä sitä voi korvata muulla palautteen keruulla. Oma palautteen keruu voi kuitenkin auttaa suhteuttamaan loppupalautetta. Se voi myös kannustaa opiskelijoita jättämään loppupalautetta, koska opettaja on selvästi osoittanut, että palautteen saaminen kiinnostaa häntä.

Opettaja on vastuussa kurssin sisällöstä

Loppupalautteen suhteen hyödyllisimpänä opettajat yleensä pitävät sanallista palautetta numeerisen sijaan. Sanallisesta palautteesta käy ilmi, mikä toimi hyvin, ja miten kurssia pitäisi kehittää. Numeerisella palautteella on myös oma informaatioarvonsa. Opiskelijoiden kokemusta on tärkeää kuunnella, ja numeerinen palaute muodostaa selkeän mittariston, mihin kurssin onnistumista voi peilata. Odotettua heikommat arviot voivat viitata ongelmiin, joita voi sitten sanallisista vastauksista peilata. Todella alhaiset arviot kertovat siitä, että opiskelijoiden odotukset ja kurssin todellisuus eivät kohtaa.

Ongelmalliseksi numeerinen palaute muodostuu siinä vaiheessa, kun opettajalla on rima hyvin korkealla, mutta opiskelija-arviot eivät vastaa hänen odotuksiaan. Tai silloin, kun määräaikaisen opettajan jatko on riippuvainen hänen saamistaan arvioista. Silloinkin varmaan katsotaan ennen kaikkea numeerisia arvioita.

Opettajan tehtävä ei ole opiskelijoiden viihdyttäminen, vaan oppimisen varmistaminen. Oppiminen voi tapahtua mukavuusalueen ulkopuolella. Vaikeilla kursseilla oppiminen voi olla raskasta ja se voi heijastua palautteessa, mutta silloin kielteiset arviot eivät välttämättä kerro opettajan epäonnistumisesta. Toisaalta oppimisen ei koskaan tarvitse olla myöskään tarpeettoman hankalaa, ja palaute voi auttaa löytämään kehityskohteita.

Joskus opiskelijat saattavat suhtautua myös kriittisesti joihinkin opettajan valitsemiin menetelmiin. Ryhmätöiden kohtaama kritiikki on hyvä esimerkki. Monet opiskelijat kokevat, että tekisivät työn mieluummin yksin kuin ryhmässä. Kun opettajalla on hyvät perusteet ryhmätyön käyttöön, niin opettajan on myös luotettava omiin valintoihinsa. Opiskelijat eivät ole pedagogian asiantuntijoita, mutta opettajien ainakin pitäisi olla. Opiskelijapalaute on usein myös ristiriitaista, ja liiallisen painoarvon antaminen yksittäisille palautteille voi johtaa poukkoilevaan opetukseen.

Toisaalta tutkimuksessa on osoitettu, että arvosanat voivat myös määräytyä oppimisen kannalta irrelevantin tuntuisista asioista, kuten vaikkapa siitä, tarjoaako opettaja oppilaille suklaakeksejä tunnilla. Naisopettajien on havaittu myös saavan miehiä alempia arvioita syistä, jotka eivät liity oppimiseen.

Näistä syistä numeerisille arvioille ei tulisi antaa kohtuutonta painoarvoa. Mikäli opettaja saa jatkuvasti huonoja arvioita, asiaa olisi kuitenkin hyvä tarkastella koulutusohjelmassa ja syytä tähän selvittää.

Palautetta nimellä vai ilman

Opettajat joskus kokevat anonyymin palautteen ahdistavana. Nimellä annettava palaute varmastikin siistisi palautteen antamista. Opettajien on kuitenkin hyvä muistaa, että opiskelijat ovat huolissaan siitä, että nimellä annettava kriittinen palaute saattaa vaikuttaa kielteisesti opettajien arvioihin heidän toiminnastaan. Harva opettaja tätä myöntäisi, mutta monella opiskelijalla on kokemuksia siitä, että opettajat suhtautuvat kielteisesti tunnilla annettavaan palautteeseen. Palautteen antamista ja vastaanottamista on syytä harjoitella puolin ja toisin.

Vaatimus antaa palautetta nimellä saattaisi johtaa siihen, että opiskelijoiden kynnys antaa sitä olisi vielä korkeampi kuin nyt. Tämä asia on herättänyt ryhmässämme eriäviä mielipiteitä, mutta itse olen aika vahvasti sitä mieltä, että virallisen kurssipalautteen on syytä jatkossakin olla anonyymia. Tämä on opiskelijoiden oikeusturvan kannalta oleellista. Koska opettajat ovat opiskelijoiden suhteen enemmän vallankäyttäjiä kuin päinvastoin, tässä asiassa heikomman osapuolen suojeleminen on mielestäni tärkeämpää.

Toisaalta vaikka kurssin aikana palautteen antamista voidaan harjoitella henkilökohtaisesti. Tämän ei pitäisi olla mitenkään ylivoimaista, varsinkin, jos kurssilla on muuten luottavainen ilmapiiri. Ryhmässä annettavaa palautetta voi myös kokeilla, tällöinkin pahimmat ylilyönnit varmasti jäävät pois.

Koulutusohjelma on hyvä paikka palautteen tarkasteluun

Pahimmillaan palautteen keruu ei todellakaan johda mihinkään. Kurssipalaute kootaan mekaanisesti, kourallinen tunnollisimpia opiskelijoita käy siihen vastaamassa, ja opettajan ei tarvitse edes käydä palautteita lukemassa. Toimiva koulutusohjelmatyöskentely on palautteiden käsittelyn kannalta olennaista. Jos opettajat kertovat saamastaan palautteesta koulutusohjelman tapaamisessa, niin he joutuvat siihen ainakin tutustumaan ja sitä reflektoimaan. Mikäli opiskelijat osallistuvat näihin tapaamisiin, niin myös he saavat tuntumaa siihen, miten palautetta käsitellään.

Palautteen käsittely koulutusohjelmissa auttaa myös siinä, että opettajan ei tarvitse olla yksin hankalan palautteen kanssa. Toisaalta on myös tärkeää, että hankaliakin asioita voidaan käsitellä ilman, että opettaja kokee joutuvansa kollegoiden arvostelun tai arvioinnin kohteeksi. Ihanteellisesti koulutusohjelma pystyy tukemaan opettajana kehittymistä. Palautteen yhteinen käsittely mahdollistaa myös koulutusohjelmien kehittämisen sekä opetuksen kehittämisen laajemminkin, liittyen esimerkiksi työkaluihin, opetustiloihin ja saavutettavuuteen.

Lopuksi

Palautedialogi on asia, joka voi parhaimmillaan sekä auttaa oppimista, opettajana kehittymistä, että opetuksen kehittämistä laajemmin. Kuten moni muukin asia opetuksessa, se ei tule ilmaiseksi, vaan vie opettajan aikaa. Palautteen keräämisen tueksi on kehitetty myös ohjelmia, mutta opettajan tulee itsensä investoida palautteen keräämiseen. Yliopistojen on hyvä kehittää toimintakulttuuria, jossa tähän annetaan riittävät ajalliset resurssit sekä työyhteisön muu tuki.

Kirjoitus pohjautuu osin Vaasan yliopiston Yhdessä digisti -tapahtumassa 18.5. pitämääni esitykseen. Olen toiminut keväällä 2021 ja sitä ennen keväällä 2018 yliopistotason kurssipalauteryhmän vetäjänä. Kirjoitus ammentaa ryhmien toiminnasta, ja varmasti osin heijastelee ryhmän yhteistä näkemystä. Sanna Eronen ystävällisesti antoi tekstiin yksityiskohtaiset kommenttinsa. Tekstissä esitetyt näkemykset ja mahdolliset virheet ovat silti yksin minun.