Kuten usein oman esiintymisen jälkeen, keskittyminen ei ollut ihan parasta ja kaiken lisäksi jouduin lähtemään kesken pois ehtiäkseni Vaasan junaan. Jotain ilmeisesti jäi kuitenkin mieleen, koska junassa istuessani koin vahvaa tarvetta kirjoittaa jotain ajatuksia ylös, joita nyt jaan näin blogin muodossa.
Jälkimmäisen paneelin esiintyjät vaihtelivat nuorten osakesäästäjien edustajista syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa työskenteleviin. Paneelissa tuli mielenkiintoisella tavalla esiin, kuinka erilaiset eväät nuoret voivat taustastaan riippuen saada taloudenhallinnalleen. Joissain perheissä lapset ja vanhemmat saattavat yhdessä miettiä lapsilisien optimaalisia sijoitusstrategioita. Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo taas mainitsi, että hänen perheessään vuokralla-asuminen oli ainoa mahdollisuus ja omistusasuminen lähipiirissä epätavanomaisempaa. Jossain kolmannessa perheessä ehkä ei ole edes mitään pysyvää asuntoa, vaan asumisjärjestely hoituu erilaisin tilapäisratkaisuin ja ehkä myös turvakoteja hyväksikäyttäen. Osa hankkeessa mukana olevista järjestöistä keskittyy asunnottomien nuorten vuokra-asumisen edistämiseen.
Ajatellaan sitten tyypillistä taloudellisen lukutaidon ongelmaa, niin kuin se taloustieteellisessä kirjallisuudessa esitetään. Taloudellisessa mielessä ihminen ei voi tehdä paljoa parempaa päätöstä kuin sijoittaa osakkeisiin nuorena ja sen jälkeen antaa niiden nousta arvossaan. (Paitsi hankkia kaupallisen tai tekniikan alan korkeakoulutuksen, jota jostain syystä oman talouden oppaissa ei useinkaan korosteta.) Talousgurujen rakastama korkoa korolle ilmiö takaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, kuten downshiftauksen varhaisessa keski-iässä ja eläkepäivät Portugalin auringossa. Mutta harva 18-30 vuotias itsenäisesti, ilman perheen apua tai painostusta, sijoittaa osakkeisiin. (Myönnän: en itsekään tehnyt niin tuossa ikähaarukassa). Miksi? Jotkut tarjoavat selitykseksi vähäistä tietämystä, toiset heikkoa itsekuria, kolmannet kuluttamista suosivaa ilmapiiriä.
Minussa tuo paneelikeskustelu vahvisti sellaista ajatusta, että kyse on siitäkin, millaisia tulevaisuuden maailmoja henkilöt kykenevät kuvittelemaan itselleen. Taloudenhallinnassa on usein kyse nykyisestä kulutuksesta luopumisesta tulevan kulutuksen hyväksi. Tämä on mahdollista vain, jos henkilöt kokevat tulevaisuutensa sellaiseksi, että siihen kannattaa tänään panostaa. Tilapäisissä pätkätöissä elävällä nuorella tämän päivän haasteista selviämiseen saattaa mennä kaikki energia, jolloin ajatus pidemmästä aikavälistä ei vain mahdu aikahorisonttiin. Asunnottomalla ja työttömällä nuorella tilanne on tietysti vielä synkempi. Ne, jotka ovat kasvaneet perheissä, joissa osakeomistus on arkipäivää, näkevät taloudenhallinnan vaihtoehdot paljon laajempina kuin ne, jotka ovat ehkä joskus kuulleet osakkeista, mutta eivät miellä niitä todellisiksi vaihtoehdoiksi.
Ei ole mitään determinististä syytä, miksei erilaisista perhetaustoista voisi tulla hyviä oman talouden hallitsijoita. Kuitenkin nuorten perhetausta ja tulevaisuudenusko antavat heille erilaiset lähtökohdat, ja niitä ei ole helppoa tasoittaa sen paremmin koulussa kuin muullakaan talousvalistuksella. Tehtävän vaikeus ei kuitenkaan poista tarvetta yrittää. Ehkä tärkeää on ensin luoda usko parempaan huomiseen ja sen jälkeen osoittaa työkalut sen saavuttamiseen, mukaan lukien taloudenhallinnan välineet. Tässä asiassa monet Mun talous- verkoston parissa toimivat järjestöt tekevät erinomaista työtä.
