Olin ainoa suomalainen paikalla (ehkäpä ensimmäinen suomalainen koskaan kyseisessä konferenssissa). Kun kansallisuuteni selvisi kulloisellekin keskustelukumppanilleni, ensimmäinen reaktio lähes poikkeuksetta oli suurin piirtein näin: ”Teillä Suomessa on maailman paras koulutusjärjestelmä! Varmaan taloustieteen opetuksennekin on maailman parasta.” Yksi tanskalainen sentään uskalsi sanoa, että kun he olivat tulleet opintomatkalle suomalaisiin kouluihin, he olivat hämmästyneitä siitä, kuinka suomalaisissa kouluissa ollaan jääty jälkeen teknologian käytössä.
Puuttumatta sen enemmän ensimmäisen väitteen totuudellisuuteen (kun en ole kasvatustieteilijä, en väitä osaavani sitä arvioida), yritän vastata jollain tavalla jälkimmäiseen, ja samalla ottaa kantaa siihen, miten taloutta mielestäni pitäisi opettaa Suomessa.
Taloutta voidaan karkeasti ottaen opettaa ehkä noin kolmesta eri näkökulmasta: 1) oman talouden hallintana eli kansalaistaitona; 2) taloutta osana yhteiskuntaa; 3) taloutta taloustieteellisten mallien kautta. Nykyään Suomen kouluissa (tarkoitan nyt ala-astetta, ylä-astetta ja lukiota) opetetaan tavoilla 1) ja 2), ei tavalla 3). Uudessa peruskoulun opetussuunnitelmassa talouden opetus on jalkautettu jo neljännelle luokalle, eli noin kymmenvuotiaille.
Oma esitykseni liittyi Yrityskylään, joka (ainakin toistaiseksi) on ollut suunnattu kuudesluokkalaisille. Kyseisessä oppimisympäristössä koululaiset pääsevät yhden päivän ajan simuloimaan oikeaa taloutta, työskentelemään virtuaalisissa yrityksissä, ja toimimaan kuluttajina ja kansalaisina. Yrityskylä on herättänyt huomiota myös ulkomailla, viimeksi arvostetussa Yhdysvaltalaisessa The Atlantic -lehdessä. Omat tulokseni viittaavat siihen, että koululaisten taloudellinen tietämys nousee selvästi, kun he ovat käyneet koulutusohjelman lävitse. Niillä, joille ohjelma herättää kiinnostuksen säästämiseen, myös säästämisaktiivisuus kasvaa.
Yrityskylä (yrityskyla.fi) ja muut innovatiiviset opetusmenetelmät, kuten Seinäjoella kehitetty Oma Onni (www.omaonni.fi), josta olen myös tehnyt tutkimusta, ovat lupaavia talousopetuksen menetelmiä, ja merkittäviä suomalaisia panostuksia talouden opetusmenetelmiin. Enemmän keskustelua on herättänyt taloustieteen asema osana yhteiskuntaoppia. Käytännössä sitä opettavat historian opettajat, jotka usein kokevat olevansa oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Tässä on kuitenkin omat hyvät puolensa: on tärkeää nähdä talous rooli osana yhteiskuntaa, ennen kuin sitä alkaa tarkastelemaan melko erikoistuneen ja monille vaikeasti omaksuttavan mallinnuksen kautta.
Suomessa talouden formaaliin mallinnukseen tutustutaan vasta yliopistossa. Joissain muissa maissa (ainakin Alankomaissa) jo lukiossa käsitellään asioita, jotka meillä saattavat tulla esille yliopiston peruskurssilla tai jopa aineopinnoissa. Pitäisikö tähän pyrkiä Suomessakin?
Olen tästä asiasta kahta mieltä. Taloustieteen peruskurssin opettajana minusta olisi hienoa, jos voisin olettaa opiskelijoille korkeamman lähtötason kuin mitä tällä hetkellä on tilanne. Taloustieteen oppiaineen statusta korottaisi myös se, jos siitä voisi valmistua aineenopettajaksi: tämä tarkoittaisi sitä, että alan opiskelijoita olisi enemmän, ja niin ollen myös henkilökuntaa tarvittaisiin lisää. Suomessahan taloustieteen professorien lukumäärä suhteessa väkilukuun on kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhainen. Toisaalta taloustieteilijä minussa kiinnittää huomiota myös vaihtoehtoiskustannuksiin: taloustieteen malliajattelua ei ole ihan helppo opettaa, ja jos sitä tuotaisiin lukioihin, pitäisi jotain vastaavasti vähentää. Mutta ehkä valinnaisuuden lisääminen lukioissa avaisi tähänkin mahdollisuuksia.
Joka tapauksessa taloutta osana yhteiskuntaa ja oman talouden hallintaa on aivan välttämätöntä opettaa. Siinä suhteessa Suomessa on menty harppauksin eteenpäin vaikkapa niistä vuosikymmenistä, jolloin itse kulutin koulunpenkkiä. Talouden opetus Suomessa ei ehkä ole vielä sillä tasolla, että ulkomailta tulisi sankoin joukoin delegaatioita suomalaista talousopetusta ihailemaan. Mutta kun innovatiiviset opetusmenetelmät yleistyvät, niin ehkä tämä on tulevaisuuttamme.
