Katsaus vuoteen 2025

LUMA-keskus Pohjanmaa

LUMA-keskus Pohjanmaan vuosi 2025 on ollut täynnä toimintaa. Vuoden aikana tiedekasvatustoimintamme tavoitti huimat 2370 lasta ja nuorta, 365 kasvatus- ja opetustoimen henkilöstöön kuuluvaa kasvattajaa ja opettajaa sekä satoja korkeakouluopiskelijoita ja muita henkilöitä, kuten esimerkiksi sidosryhmän edustajia, vanhempia, isovanhempia ja perheenjäseniä.

Tämä teksti koostaa lyhyesti mitä kaikkea tapahtui vuonna 2025.

 

Työpajoja ja tapahtumia Vaasassa ja maakunnassa

Vuoden 2025 tiedeluokkatoiminta käynnistyi tammikuun loppupuolella, kun Technobothnia-rakennuksessa sijaitseva SAGA-tiedeluokka avasi ovensa varhaiskasvatus- ja kouluryhmille. Vuoden aikana SAGA:ssa vierailleet ryhmät pääsivät tutustumaan luonnontieteisiin ja tekniikkaan monipuolisten toiminnallisten työpajojen kautta. Robotiikkaan ja ohjelmointiin tutustuttiin mm. tekemällä robottireissu KUBO-robottien kanssa, ohjelmoimalla Sphero-robottipalloja sekä tekemällä luovia virtapiirejä ohjelmoimalla Micro:bit -kämmentietokoneita. Tiedettä ja taidetta yhdisteltiin luomalla fraktaalipuita, tekemällä taidetta kierrätysmateriaalista sekä maalaamalla punakaalikemian ja Sphero-robottipallojen avulla. Varhaiskasvatus- ja esiopetusryhmät sekä alakoulun 1.-2. luokka-asteen ryhmät pääsivät myös kuuseikkailulle. Tiedettä tehtiin tutuksi kehittämällä työpajatoiminnassa energiatekniikan ja taloustieteen työpajakokonaisuuksia. Technobothniasuunnistus tarjosi yläkoululaisille mahdollisuuden päästä suorittamaan luonnontieteisiin, matematiikkaan, energiaan ja teknologiaan liittyviä rasteja ainutlaatuisessa Technobothnia tutkimuslaboratorioympäristössä. Työpajatoiminnallamme osallistuimme paikallisesti Vaasan EnergyWeekiin, Wasa Future Festivaleihin ja Vaasan kaupungin LÄTÄKKÖ – Lasten kulttuuriviikkoon. SAGA-tiedeluokassa ja Vaasan yliopistolla vieraili koko vuoden aikana 1304 lasta ja nuorta sekä 108 kasvattajaa ja opettajaa, joista jälkimmäisille tarjottiin samalla virikkeitä kasvatus- ja opetustyöhön.

Työpajamme jalkautuivat maakuntaan Suomen kulttuurirahaston Tiede tutuksi -hankkeen tiimoilta, kun järjestimme tiedeteemapäiviä neljällä paikkakunnalla yhteistyössä paikkakuntien kirjastojen kanssa. Työpajat tarjosivat mahdollisuuden tutustua energiatekniikan polttoainetutkimukseen tai taloustieteen tutkimukseen oman budjetin hallinnan kautta. Vakiintunut yhteistyö Seinäjoen yliopistokeskuksen kanssa mahdollisti taiteen tekemistä Sphero-robottipalloilla kahdella paikkakunnalla. Vuoden aikana veimme toiminnallista tiedekasvatusta Seinäjoelle, Peräseinäjoelle, Alajärvelle, Vimpeliin ja Kaskisille tavoittaen 382 alakouluikäistä lasta.

Vuoden 2025 aikana järjestettiin ja oltiin mukana lukuisissa tapahtumissa. Kevään suurin tapahtuma oli Vaasan yliopistolla pidetty, ESEROn luotsaama yläkouluun ja toiselle asteelle suunnattu kansainvälinen CanSat -tölkkisatellittikilpailu, jonka järjestelyissä meillä oli merkittävä rooli. Syksyllä järjestimme jo perinteeksi muodostuneet LUMA-keskus Pohjanmaan lukuvuoden avajaiset kasvattajille, opettajille ja yhteistyötahoille SAGA-tiedeluokassa. Vaasan kampusalueen ensimmäisen vuoden opiskelijoita tavattiin syksyn kampusrallissa, jossa heille kerrottiin mahdollisuuksista saada työkokemusta tiedekasvatuksen ohjaustöistä. Kampusalueella maakunnan lukiolaisille järjestetyssä kampuspäivässä tavoitimme 237 lukiolaista, joista jokainen sai tutustua lyhyesti Micro:bit -kämmentietokoneeseen ja kuulla tiedekasvatuksen aktiviteeteista. Lisäksi toteutimme ensimmäistä kertaa englanninkielisen perhetyöpajatapahtuman Vaasan Spouse Programmen perheille. Syksy huipentui Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston rahoittaman Tiede ja taide -hankkeen taidenäyttelyyn Vaasan kaupunginkirjastossa. “Tiedeteos” -näyttely koostui tiedettä ja taidetta yhdistelevistä lasten ja nuorten tekemistä teoksista, joita oli työstetty LUMA-keskus Pohjanmaan tapahtumissa ja työpajoissa vuosina 2024 ja 2025.

 

Koulutuksia kasvattajille ja opettajille

Vuonna 2025 tuimme kasvattajien ja opettajien jatkuvaa oppimista valtakunnallisten LUMA-keskus Suomi -verkostohankkeiden ja ESERO Finland -yhteistyön kautta. Verkoston LUMATIKKA+ -ohjelma tarjosi kasvattajille ja opettajille mahdollisuuden tutustua monipuolisesti muun muassa eheyttävään matematiikan oppimiseen ja opettamiseen. Tämän hankkeen tiimoilta osallistuttiin keväällä Lapuan STEP-koulutuksen erityisopettajien päiviin tarjoamalla koulutus eheyttävästä matematiikan opetuksesta. Valtakunnallisen Opettajalta opettajalle -verkostohankkeen osalta järjestimme teknologiateemaisia webinaareja mm. teknologiakasvatuksesta varhaiskasvatuksessa, tekoälystä sekä tutkivasta oppimisesta. Tekoälykoulutuksista yksi webinaari järjestettiin yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston (EPKY) kanssa ja yksi lähikoulutuksena Vaasan yliopiston kampusalueella. Jatkoimme työskentelyä myös avaruusteeman saralla järjestäen yhden avaruusteemaisen ideapajan opettajille osana ESERO Finland -yhteistyötä.

Tuimme kasvattajien ja opettajien työtä jatkamalla vakiintunutta välinelainaustoimintaa. Opetusvälineistön lainaustoiminta oli käynnissä koko vuoden. Lisäksi jatkoimme lainausyhteistyötä Vaasan ja Seinäjoen kaupunginkirjaston kanssa, joiden kautta pystyy lainaamaan erityisesti alakouluun sopivia laboratoriosalkkuja ja Globaalit sankarit -lautapeliä.

 

Harrastusmahdollisuuksia lapsille ja perheille

Vuonna 2024 Nissin säätiön tuella käynnistyneet, suosituksi osoittautuneet avoimet tiedetupatapahtumat saivat jatkoa ja niitä järjestettiin yhteensä 2, toinen yhteistyössä Seinäjoen yliopistokeskuksen ja toinen Vaasan kaupunginkirjaston kanssa. Tämän vuoden teemana oli energia, joten tiedetuvat kutsuivat alakoululaisia ja perheitä pelaamaan energiabingoa, ohjelmoimaan KUBO-robotteja sekä tuottamaan perunasta sähköä.

Tiedetupien lisäksi tuettiin lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia tarjoamalla vuoden aikana kaksi tiedekerhoa LUMA-keskus Pohjanmaan henkilöstön ja taiteilija Noushin Jafarzin opastuksella. Kerhojen osallistujat pääsivät tutustumaan tieteeseen ja taiteeseen sekä luomaan erilaisia taideteoksia, joista kaksi oli esillä ”Tiedeteos” -taidenäyttelyssä. Hiihtolomalla järjestettiin Tiede ja taide -kerho 5.-9. -vuotiaille ja maaliskuussa Taidetta ja geometriaa -kerho 4.-6.-luokkalaisille. Kerhot tavoittivat ja loivat harrastusmahdollisuuksia yhteensä 23:lle lapselle. Olimme myös osana syksyllä järjestettyä LUMA-keskus Suomi -verkoston iltapäivätoimintaan suunnattua etäkerhoa yhden kerhokerran verran teemalla “Koti kuussa”, missä suunniteltiin ja rakennettiin kuuasema.

 

Ajatuksia vuodesta 2025

Kokonaisuudessaan LUMA-keskus Pohjanmaan vuosi 2025 oli hyvä ja tapahtumarikas vuosi. Saimme tehdä yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa, syventää jo luotuja yhteistyökuvioita sekä luoda uusia mahdollisuuksia yhteistyölle. Ensimmäistä kertaa toiminnassamme oli vakituisemmin mukana myös kaksi opiskelijaa, josta saimme hyvää kokemusta tulevaisuuteen. Uutiskirjeiden ja sosiaalisen median kanavien kautta tietoa toiminnasta jaettiin yhteensä 1231:lle tilaajalle ja seuraajalle. Sivustomme ilmaisia, tilattavissa olevia materiaaleja tilattiin jopa 87 kertaa ja näiden kautta tavoitettiin 2251 lasta ja nuorta ympäri Suomea.

Matemaattisluonnontieteellisen osaamisen vahvistaminen sekä innostaminen, kannustaminen ja rohkaisu tekniikan aloille pitäisi olla kaikkien asia. Tulevaisuuden osaajatarve on suuri. Kiitos siis toimintamme rahoittajille, että tuette yhteistä missiotamme ja mahdollistatte osaltanne sen, että jokainen lapsi ja nuori saa tasa-arvoisen mahdollisuuden tuntea innostumisen ja onnistumisen tunteita sekä löytää tiensä luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian tielle.

 

Teksti: Hanna Hankaniemi

Kuva: Sofia Niemelä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LUMA-keskus Pohjanmaa

LUMA-keskus Pohjanmaa - Oivalluksia etsimässä