Mitä yhteistä on tieteillä ja taiteilla? – Hyvinkin paljon itse asiassa.
Ihmiset ovat yllättävän usein hämmästelleet intohimoani taiteisiin – työskentelenhän luonnontieteiden parissa. En itse tosin ole koskaan kokenut asiassa mitään ristiriitaa. Tiede ja taide kulkevat maailmassani käsi kädessä.
Sekä tieteissä että taiteissa keskiössä ovat havainnointi, luovuus ja ideoiden konkretisointi. Luonnontieteissä havainnot ja ideat pyritään ilmaisemaan objektiivisesti hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti. Taiteissa ilmaisutapa on sen sijaan usein subjektiivisempi ja moninaisempi. Kuitenkin, molemmin tavoin voidaan ilmaista samojakin asioita, oli sitten kyse luonnon moninaisuudesta tai abstraktimmista matemaattisista käsitteistä.
Tieteilijät ja taiteilijat ovatkin tehneet yhteistyötä kautta aikojen. Ja onhan meillä historiassa ollut myös monia Leonardo da Vincin kaltaisia yleisneroja, jotka taitavat sekä tieteen että taiteen monet maailmat. Esimerkiksi yksi taidehistorian ikonisimmista kuvista on da Vincin Vitruviuksen mies, joka perustuu hänen empiirisiin tutkimuksiinsa. Teoksessaan da Vinci kuvaa ihmisen ihanteellisia mittasuhteita intuitiivisesti ja geometriaa hyödyntäen – kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kuten usein sanotaan.
Taiteen avulla voidaan siis konkretisoida monimutkaisiakin ajatuksia ymmärrettävässä muodossa ja suurelle yleisölle mielekkäällä tavalla. Hyviä esimerkkejä tästä ovat myös monet scifi- ja fantasiaelokuvat, kuten James Cameronin Avatar ja Christopher Nolanin Interstellar. Elokuvat ovat sekä vaikuttavia että vetoavat tunteisiin. Avatar-elokuvaa katsoessa ei voi olla hämmästelemättä tuon maailman upeaa luonnon monimuotoisuutta kirjavine väreineen ja toistaalta olla kokematta tuskaa ihmislajin aiheuttamista tuhoista. Interstellar-elokuva taas ruokkii ihmisen äärimmäistä uteliaisuutta liittyen kysymyksiin elämästä, aika-avaruuden kummallisuuksista ja avaruusmatkustuksen mahdollisuuksista. Toki elokuvat ovat fiktiota, mutta niihin sisältyy yllättävänkin paljon tieteellisiin teorioihin liittyvää pohdintaa, joka kuivien tieteellisten artikkeleiden muodossa tavoittaa vain hyvin rajallisen osan väestöä. Taiteiden avulla onkin mahdollista tavoittaa nekin, joille luonnontieteiden teoriat muuten tuntuvat vierailta ja vaikeasti lähestyttäviltä.
Kuten huomataan, tiede ja taide eivät ole toisistaan irrallisia maailmoja. Lapsena niitä ei edes osannut erottaa toisistaan, koska kumpikin ilmeni luontevasti uteliaan tutkimisen ja tekemisen yhteydessä. Luonnossa saattoi havaita jännän ötökän, jonka elämää jäi tutkailemaan. Myöhemmin siitä ehkä piirsi myös kuvan tai muovaili ötökkämallin. Sitä sitten innoissaan esiteltiin vanhemmille ja kerrottiin omista havainnoistaan.
Tämä on hyvinkin luonteva ja mielekäs tapa oppia. Miksi yrittää erottaa tiede- ja taide-aktiviteetit toisistaan? Me LUMA-keskus Pohjanmaassa haluamme tukea tiedettä ja taidetta hyödyntäviä oppimismenetelmiä – siihen olemmekin saaneet hienon mahdollisuuden Tiede & taide -hankkeen* kautta. Siten toiminnassamme tulettekin näkemään jatkossa hieman enemmän tiedettä ja taidetta yhdistäviä sisältöjä.
Nyt kaikki tiedetaiteilemaan! #tiedeteos
Teksti: Outi Kurri
Kuva: Sofia Niemelä
* Tiede & taide -hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto