Kokemuksellista tiedettä perheille kevään tiedetuvissa

LUMA-keskus Pohjanmaa

Tänä keväänä alakoululaiset ja heidän perheensä pääsivät tutustumaan toiminnallisesti tieteen monipuolisen ihmeelliseen maailmaan ilmaisissa vapaa-ajan tapahtumissa – tiedetuvissa. Tiedetupia järjestettiin kaiken kaikkiaan neljä kappaletta; yksi Vaasassa ja kolme Seinäjoella.

Tiedetuvissa ideana on, että lapset vanhempineen voivat kiertää omaan tahtiinsa kolme pistettä, joissa kussakin on oma tiedeaiheinen teemansa. Pisteillä ohjeistamassa toimivat LUMA-keskus Pohjanmaan innostavat työntekijät. Tänä keväänä tiedetuvat pidettiin 1,5 tunnin mittaisina tiistaisin klo 17:00-18:30.

Vaikka konsepti oli alueella uusi, tiedetuvat herättivät mukavasti kiinnostusta ja keräsivät osallistujia. Tässä pääset lukemaan koosteena tunnelmia kevään kaikista tiedetuvista.

Kahden ensimmäisen tiedetuvan teema oli Värikästä kemiaa. Tiedetuvat järjestettiin 20.2. Vaasan pääkirjastolla ja 26.3. Seinäjoen pääkirjastolla. Tapahtumien suosio yllätti jopa järjestäjät ja kirjastot suorastaan kuhisivat uteliasta väkeä. Tuolloin nämä innokkaat nuoret tutkijat pääsivät tutustumaan laboratoriosalkun sisältöihin testaamalla kuinka monta vesipisaraa mahtuu kolikolle, kuinka pipetoidaan sokerisateenkaari ja miten saadaan kemiallisen reaktion avulla tulivuorikin purkautumaan. Voit halutessasi lukea myös Seinäjoen yliopistokeskuksen blogikirjoituksen tapahtumasta tästä.

Seuraavaksi siirryttiin Seinäjoen yliopistokeskukselle Framiin 9.4. tiedetupaan teemalla Matka avaruuteen. Tapahtuman kolme pistettä muodostivat tarinan, jossa ensin rakennettiin oma pilliraketti, jotta avaruusmatkailijat voivat voittaa maan painovoiman ja lähteä matkalle kohti avaruutta. Futuristisesti tehokkaan avaruusmatkailun tavoin avaruuteen haluttiin jättää tutkimusmielessä samalla myös oma satelliitti, jonka lapset saivat toisella pisteellä suunnitella paperille insinöörin ottein. Avaruusmatkan suuntana oli naapuriplaneettamme Mars, joten kolmannella pisteellä tutustuttiin omavaraiseen elämään Marsin pinnalla.

Kevään viimeisessä tiedetuvassa 14.5. Seinäjoen yliopistokeskuksen Framilla tutustuttiin luonnon ja matematiikan ihmeellisen kauniiseen maailmaan teemalla Luonnon salaiset taideteokset. Tapahtuman kantavana teemana oli erityisesti kiehtovat fraktaalit, joiden perusteita käsiteltiin ensimmäisellä pisteellä. Toisella pisteellä päästiin tekemään mikroskooppitutkimuksia Easi Scope -munamikroskoopeilla. Millaisia rakenteita ja millaista kauneutta luonnosta löytyykään? Viimeisellä pisteellä rakenneltiin omia rakenteita 4DFrame-osilla ja spageteilla vaahtokarkkien kera. Näin saatiin myös tehtyä yhteinen hieno tiedeteos!

Onneksi tiedetuvat eivät lopu tähän, vaan syksyllä 2024 ne tuodaan taas Vaasan pääkirjastolle loka- ja marraskuussa. Tuolloin teemoina ovat jo edellä esitellyt Matka avaruuteen ja Luonnon salaiset taideteokset. Seuraathan LUMA-keskus Pohjanmaan viestintää ja tule mukaan kokemaan yhdessä hauskoja hetkiä tieteen parissa!

 

Teksti ja kuva: Outi Kurri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LUMA-keskus Pohjanmaa

LUMA-keskus Pohjanmaa - Oivalluksia etsimässä