Tyttö puhaltaa saippuakuplia, 2024

Katsaus vuoteen 2024

LUMA-keskus Pohjanmaa

Vuosi on jo tovi sitten vaihtunut ja aina vuoden vaihteen jälkeen on mukavaa hetkeksi pysähtyä muistelemaan mitä kaikkea tulikaan tehtyä vuonna 2024. LUMA-keskus Pohjanmaalla oli upea ja toiminnantäyteinen vuosi. Vuoden aikana tiedekasvatustoimintamme tavoitti 1659 lasta ja nuorta, 246 opettajaa, 250 sidosryhmien edustajaa sekä 293 muuta henkilöä, kuten vanhempia, isovanhempia, harjoittelijoita jne. Tässä lyhyt katsaus siihen millaista toimintaa LUMA-keskus Pohjanmaassa oli viime vuonna.

 

Tiedeluokkatoimintaa, työpajoja ja tapahtumia

Vuoden 2024 tiedeluokkatoiminta alkoi helmikuussa, kun Technobothnia-rakennuksessa sijaitseva SAGA-tiedeluokka avasi ovensa varhaiskasvatus- ja kouluryhmille. Vuoden aikana SAGA:ssa vierailleet ryhmät pääsivät tutustumaan hauskasti, luovasti ja toiminnallisesti eri ilmiöihin muun muassa toteuttamalla tulivuoren purkauksen, tutustumalla kiehtovaan avaruuteen, tekemällä taidetta punakaalikemian avulla, ohjelmoimalla Sphero-robottipalloja sekä Micro:bit -kämmentietokoneita, tutustumalla sähköön ja energiaan esim. luovien virtapiirien ja soivien perunoiden avulla sekä kehittämällä tulevaisuuden energiaratkaisuja. Luokkien kanssa vierailleet kasvattajat ja opettajat saivat samalla virikkeitä omaan työhön.

Tiedeluokkatoiminta loi hyvää pohjaa hedelmälliselle yhteistyölle. Oli ilo toteuttaa yhteistyötä esimerkiksi Vaasan ammattikorkeakoulun sosionomilinjan kanssa, tarjoamalla heidän opiskelijoilleen mahdollisuus tulla suorittamaan työpajoihimme ohjausharjoittelua. Työpajojen kautta osallistuimme Vaasan kaupungin LÄTÄKKÖ – Lasten kulttuuriviikkoon. Mukaan vuoden työpajatoimintaan mahtui myös muutamia ruotsinkielisiä työpajoja, joista osa tarjottiin yhteistyössä Åbo Academin Skolresursin kanssa. SAGA-tiedeluokassa ja Vaasan yliopistolla vieraili koko vuoden aikana 762 lasta ja nuorta.

Pitääksemme huolta maantieteellisestä tasa-arvosta toimialueellamme Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, järjestimme syksyllä Oivalluksia ja ideoita -koulukiertueen maakunnan alakouluihin. Kiertueohjelmassa oli kaksi toiminnallista työpajaa koulun 3.–6. luokkalaisille sekä ideapaja opettajille teemasta kiehtova avaruus. Kiertue oli edellisen vuoden tapaan niin suosittu, että emme pystyneet kaikilla kutsun lähettäneillä kouluilla vierailemaan. Tänä vuonna kiertue kävi alakoululla Alajärvellä, Kristiinankaupungissa, Kurikassa ja Pietarsaaressa tavoittaen 194 lasta ja nuorta.

Vuoden aikana järjestettiin ja oltiin mukana lukuisissa tapahtumissa. Kevään yksi mieleenpainuvimmista omista tapahtumistamme oli syksyllä 2023 käynnistyneen LUMASTER-haasteen festivaalit, joiden avulla tuettiin ja kannustettiin kasvattajien ja opettajien projektioppimisen toteuttamista oppimisyhteisöissään. Festaripäivän tunnelma oli jännitystä ja intoa täynnä, kun pienet projektitutkijat esittelivät tuotoksiaan tuomaristolle. Tämän lisäksi olimme kevään aikana järjestämässä yläkouluun ja toiselle asteelle suunnattua CanSat -tölkkisatellittikilpailua, johon saapui osallistujia myös Suomen rajojen ulkopuolelta, ja osallistuimme Vaasan Spouse Programmen International Day -päivään tarjoamalla toiminnallista tekemistä lapsille tiedekasvatuksen parissa.

Syksyn tapahtumat polkaistiin käyntiin järjestämällä varhaiskasvatuksen henkilöstölle ja opettajille sekä yhteistyötahoille lukukauden avajaiset SAGA-tiedeluokassa syyskuussa. Vaasan kampusalueen opiskelijoihin loimme kontakteja yliopiston PopUp-tapahtumassa sekä Technobothnian Matching-tapahtumassa, joissa kerroimme heille mahdollisuudesta tulla ohjaajiksi keskuksemme toimintaan saamaan työkokemusta ja taskurahaa opintojen ohessa. Lisäksi saimme kunnian organisoida LUMA-keskus Suomi -verkoston kehittämispäivät Vaasassa lokakuussa. Oli hienoa nähdä muita tiedekasvattajia ja näyttää heille mitä me Vaasassa teemme ja tuoda samalla näkyvyyttä Vaasan yliopiston tutkimukselle. Vuoden viimeisenä tapahtumana autoimme Vaasan yliopistoa toteuttamaan Lapset mukaan töihin -päivän tuomalla työpäivään lapsille ja heidän aikuisilleen hauskaa yhteistä tekemistä tieteen ja tutkimuksen tiimoilta.

 

Kasvattajien ja opettajien työn tukemista ja koulutuksia

Yksi työmme arvokkaista hetkistä on kontaktit kasvattajien ja opettajien kanssa. On tärkeää kuulla miten voimme palvella heitä parhaiten, millaista koulutusta he kaipaisivat sekä saada kuvaa heidän tarpeistaan. Viime vuonna vahvistimme ja tuimme kasvattajien ja opettajien jatkuvaa oppimista valtakunnallisen verkostohankkeen, LUMA-kehittämisyhteisö, kautta. Uusi verkoston LUMATIKKA+ -ohjelma käynnistyi myös heti vuoden alussa keskittyen monipuolisesti eheyttävään matematiikan oppimiseen ja opettamiseen. Ohjelman tiimoilta järjestettiin syksyllä lähikoulutus Vaasassa ja keskuksemme edustaja osallistui kouluttajana myös Jyväskylässä järjestettyyn lähikoulutukseen. Syyslukukausi alkoi ison, kansainvälisen Science on Stage-festivaalien ja LUMA-keskus Suomi verkoston LUMA-päivien muodossa Turussa elokuussa. Festivaalit olivat joka kasvattajan ja opettajan unelmakeidas, missä esittelypöydät notkuivat täynnä hienoja ideoita projekteihin ja omaan työhön. Tapahtumassa kerättyjen sisältöjen pohjalta alettiin rakentaa uuden valtakunnallisen Opettajalta opettajalle -verkostohankkeen teknologiateemaisia opettajankoulutussisältöjä.

Vuoden aikana astuimme täydennyskoulutuksen osalta myös rohkeasti koittamaan uusia aluevaltauksia. Isoimpana uutena koulutuksena pilotoimme uutta toimintamallia järjestämällä teknologiateemaisen täydennyskoulutuksen Vaasan Lyseon lukion koko opetushenkilöstölle. Järjestimme myös Vaasan kaupungin perusopetukseen tv-tuutoreille teknologiateemaisen ideapajan, joka sai hyvää palautetta. Kevään aikana pyöritimme kahta avoimena olevaa verkkokurssia, ”Ohjelmointia Scratch-ohjelmalla” ja ”3D-tulostuksen perusteet”, opettajille, opettajaksi opiskeleville ja kaikille näiden teemojen alkeista kiinnostuneille. Lisäksi tarjosimme avaruusteemaisia kaksikielisiä opettajien täydennyskoulutuksia, joista 2 järjestettiin yhteistyössä ESERO Finlandin ja Skolresursin kanssa ja yksi tähtitieteilijäpäivien yhteydessä yhteistyössä Skolresursin kanssa.

Tuimme kasvattajien ja opettajien työtä myös välinelainauksen kautta. Opetusvälineistön lainaustoiminta oli käynnissä koko vuoden. Markkinoimme kirjastojen kautta tehtävää lainaustoimintaa järjestämällä opetusvälineistön esittelyn Vaasan ja Seinäjoen kaupunginkirjastoissa vakiinnuttaen heidän rooliaan lainausyhteistyössä. Yksi vuoden lainaustoiminnan kohokohta oli, kun saimme toimitettua kirjastoille uudet, hienot, fyysiset versiot Globaalit sankarit -lautapelistä opettajille lainattavaksi.

 

Oivallusten iloa tiedetuvissa ja -kerhoissa

Vuoden alussa lanseerattiin keskuksen uusi konsepti tiedetupa, mihin alakouluikäiset perheineen saivat tulla tekemään muutamia toiminnallisia tiedekokeita avoimien ovien periaatteella. Tiedetupia järjestettiin koko vuoden aikana 6, joista 3 järjestettiin Seinäjoella, 1 yhteistyössä Seinäjoen kaupunginkirjaston ja Seinäjoen yliopistokeskuksen kanssa Seinäjoen kaupunginkirjastossa ja 2 Seinäjoen yliopistokeskuksen kanssa heidän kampuksellaan, ja 3 yhteistyössä Vaasan kaupunginkirjaston kanssa heidän tiloissaan. Tiedetupien teemoina olivat värikästä kemiaa, jonka puitteissa lapset ja nuoret pääsivät tutustumaan monipuolisesti pipetointiin ja kemian saloihin, luonnon salaiset taideteokset, jonka sisällöissä tutkittiin luontoa matematiikan silmälasien läpi, ja matka avaruuteen, joka käsitteli mitä matka avaruuteen vaatii ja kannusti pohtimaan mitä asuminen Mars-planeetalla vaatisi, että se olisi mahdollista. Tiedetuvat olivat erittäin suosittuja ja ne tavoittivat yhteensä 397 lasta sekä lisäksi 247 aikuista.

Tiedetupien lisäksi tuettiin lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia tarjoamalla vuoden aikana kaksi tiedekerhoa. Ensimmäisessä 4.–6. -luokkalaisille suunnatussa Teknologia tutuksi -tiedekerhossa kerholaiset pääsivät muun muassa kolvaamaan, ohjelmoimaan ja tutustumaan lämpökameroihin. Kesällä yhteisyössä Skolresursin kanssa järjestetyssä, 1.–3. -luokkalaisille suunnatussa kaksikielisessä Avaruusseikkailu -tiedekerhossa lapset pääsivät esimerkiksi tutustumaan monipuolisesti avaruuteen ja satelliitteihin, ohjelmoimaan ja suunnittelemaan mielikuvituksellisen avaruusötökän. Kerhot tavoittivat ja loivat harrastusmahdollisuuksia yhteensä 30:lle lapselle. Uutena kerhokokeiluna osallistuttiin syksyllä LUMA-keskus Suomi verkoston yhteiseen iltapäivätoimintaan suunnattuun etäkerhoon yhden kerhokerran sisällön verran, johdattamalla kerholaiset matemaattisiin luonnon salaisuuksiin.

 

 

Vaikka vuosi tuntuu aina kuluvan nopeasti, on ilo huomata miten paljon tapahtumia, kohtaamisia, keskusteluja ja toimintaa mahtui vuoteen 2024. Uusia vuoden aikana tulleita tuttavuuksia olivat mm. Lapuan STEP- koulutus, jonka kanssa voimme tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä sekä kieliharjoittelija Noushin, jonka ammattiosaaminen taiteesta toi uusia ideoita ja näkemyksiä toimintaamme. Konkreettiset yhteistyökuviot VAMK:in sosionomi -linjan, Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston kanssa vahvistuivat, unohtamatta kirjastoyhteistyötä Vaasan ja Seinäjoen kaupungin kirjaston kanssa. Vaasan alueen ruotsinkielisen toiminnan tarjoaminen, vakiinnuttamalla ja vahvistamalla yhteistyötoimintamalleja Skolresursin kanssa, luo hienoja näkymiä ja avaa uusia ovia tulevaan. Uutiskirjeiden ja sosiaalisen median kanavien kautta tiedotuksiamme sai yhteensä 1183 tilaajaa ja seuraajaa. Myös sivustomme ilmaisia, tilattavissa olevia materiaaleja tilattiin mukavasti 40 kertaa. Näiden kautta aktiviteettien kautta tavoitettiin 1122 lasta ja nuorta ympäri Suomea. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

 

Teksti: Hanna Hankaniemi

Kuva: Harri Huusko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LUMA-keskus Pohjanmaa

LUMA-keskus Pohjanmaa - Oivalluksia etsimässä