Tiistaina 16.5.2023 LUMA-keskus Pohjanmaa järjesti junioreiden tiedepäivän Vaasassa sijaitsevassa kohtaamispaikassa, Huudissa. Tapahtumassa kävi peräti 80 lasta kiertämässä erilaisia pisteitä, joista he saivat yhden leiman. Kolme leimaa keränneet palkittiin lakritsipatukalla. Yksittäisten lasten lisäksi tapahtumaan osallistui myös pari kokonaista alakoululuokkaa. Lasten lisäksi tapahtuma tavoitti noin kymmenen aikuista.
Tapahtumassa oli kolme pistettä, joissa lapset pääsivät kiertämään vapaasti. Yhdessä pisteessä lapset pääsivät tutustumaan satelliitteihin ja niiden rakenteeseen tarkastelemalla KitSat-satellittia. Samassa pisteessä he pääsivät askartelemaan omat satelliitit maitopurkkeja ja erilaisia askarteluvälineitä hyödyntämällä. Toisessa pisteessä lapset pääsivät kokeilemaan vapaa-ajoa ja mutkikkaalla radalla ajamista Sphero-robottipalloja hyödyntämällä. Kolmannessa pisteessä lapset pääsivät tarkastelemaan munamikroskoopeilla erilaisia kohteita, kuten suolaa, sokeria, jyviä, piipunrassia ja lankaa.
Kirjoittaja: Aleksi Välisuo
Kuvanottaja: Aleksi Välisuo