LUMA-keskus Pohjanmaan odotettu blogi on avattu, jee! Tervetuloa seuraamaan keskuksen toimintaa, tunnelmia ja elämää tätä kautta. Hyppää meidän kanssamme mukaan alkavaan syksyyn ja sen tuomiin tiedekasvatuksen, matematiikan ja teknologian oppimismatkoille.
Pohdimme keväällä blogin perustamista. Etsimme paikkaa, jonne voisimme tuoda esille enemmän keskuksen LUMA-toimintaa ja sen monipuolista ohjelmaa. Niinpä syntyi tämä LUMA-elämää käsittelevä blogi. Tämä blogi on ensisijaisesti tarkoitettu opettajille ja kasvattajille. Toki olemme iloisia siitä, jos toimintamme kiinnostaa myös muita.
Toivon, että blogi saa hyvän, värikkään ja pitkän elämän. Mitä blogin elämään sitten kuuluu? Onko luvassa vauhtia ja vilinää vai jännitystä ja draamaa? Sitä en vielä tiedä enkä lähde arvaamaan. LUMA-tiimin työntekijät kertovat sen meille ajan kanssa ja kokemustensa kautta. Hienoa, jos saamme mukaan myös Sinut, hyvä lukija, kommentoimaan ajatuksiasi blogiin.
Toivotan kaikille oppimisen iloa sekä onnistumisen kokemuksia elämään. Jokaisen oppijan matka on varmasti henkilökohtainen, mutta yhdessä voimme vaikuttaa tähän matkaan uusia oppimisen kokemuksia jakaen ja saaden. Tervetuloa näin osallistumaan syksyn monipuolisille oppimismatkoille kanssamme tänne blogiin ja yleisesti toimintaamme – yhdessä olemme enemmän! Koko LUMA-tiimin puolesta toivotamme hyvää ja aurinkoista alkavaa syksyä kaikille!
Saana Söderlund, LUMA-kouluttaja, LUMA-keskus Pohjanmaa