Uudistuminen on mahdollisuus, oletko valmis?

Yleinen
Viimeisen viikon aikana olen entisestään vakuuttunut muutoksen tarpeesta kuultuani muun muassa Twitterin, Starbucksin ja airbnb:n ylimmän johdon näkemyksiä kansainvälisessä seminaarissa. Heidän kuvailemansa muuttuva maailma ja erityisesti muutosvauhti ovat päätä huimaavia. Digitaaliset teknologiat, virtuaalitodellisuus, liberaalidemokratian kriisi, keinoäly, robotiikka ja muut maailmaa mullistavat teknologiat luovat uutta todellisuutta jo tänään.

Syntymässä oleva uusi maailma kyseenalaistaa monet nykyisin vielä vallitsevat toimintamallit, organisaatiot, ammatit, osaamiset ja tavat tehdä työtä.

Vaasan yliopisto käy juuri nyt läpi yhtä historiansa merkittävimmistä muutoksista. Hyvän yhteistyön ansiosta olemme jo pystyneet tekemään monia asioita, joissa olemme toimineet korkeakoululaitoksen uudistumisen pioneerina. Joku voi kysyä, miksi johto vie läpi tätä muutosta ja onko muutoksesta tullut itseisarvo? Selkeä vastaus on, ei tietenkään. Selvää kuitenkin on, että myöskään paikalleen jähmettyminen ei tässä tilanteessa ole vaihtoehto.

Menossa olevat muutokset ovat osa kehitysprosessia, jonka kirkkaana tavoitteena on menestyvä ja elinvoimainen Vaasan yliopisto. Siinä muutoksessa meidän kaikkien on tärkeää olla mukana, kukin omanlaisella panoksellaan.

Meistä kukin voi kokea muutoksen ainakin kolmella eri tavalla. Henkilönä, yliopiston toiminnassa ja toimintaympäristön muutoksena. Näistä kahteen ensin mainittuun me voimme ja meidän tuleekin vaikuttaa. Itse kullekin uusien asioiden kohtaaminen ja uutta tilannetta vastaavien taitojen hankkiminen voi olla stressaavaa. Kukaan ei kuitenkaan ole yksin tässä prosessissa. Rakennamme parhaillaan yliopiston uutta organisaatiota niin, että se tukee koko yhteisömme uudistumista.

Vaasan yliopiston pitää olla valmiina kohtaamaan ja hyödyntämään toimintaympäristön muutoksia ja niiden tuomia mahdollisuuksia. Esimerkiksi opiskelijavalinnan sijasta olemme entistä enemmän kilpailemassa hyvistä opiskelijoista. Siksi meillä tulee olla tarjolla nuoria puhuttelevia ja työelämää palvelevia tutkintoja, joista myös viestitään tehokkaasti nuorten suuntaan. Opiskelijoille tulee tarjota laadukas oppimisympäristö, jonka tarjonta myös sisällöllisesti vastaa muuttuvan maailman tarpeita.

Tiedon rajaton saatavuus ajasta ja paikasta riippumatta mahdollistaa uudet tavat oppia ja hankkia tutkinto. Esimerkiksi niin, että tarvittavat erikoistumiskurssit voi suorittaa toisella puolella maapalloa olevassa yliopistossa. Näin tapahtuu jo nyt esimerkiksi tiettyjen lääketieteen erikoistumiskurssien osalta. Tulevaisuudessa yliopistotkin voidaan nähdä oppimisalustana, joka tarjoaa paljon muutakin kuin yliopiston omat kurssit. Yliopiston tulee tarjota opiskelijalle hyvä oppimisympäristö, mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen samalla kun tutkintoon voi sisältyä myös muiden yliopistojen suorituksia.

Jari Kuusisto
Rehtori

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verkkotoimitus

Verkkotoimitus - Johtoajatus