On hienoa päästä avaamaan Viestintätieteiden tutkimusryhmän blogi tällä syyskuun viikolla, jolloin viestintäalan koulutus ja alan tulevaisuudennäkymät ovat puhuttaneet laajasti julkisuudessa.
Helsingin Sanomissa julkaistiin 15., 16. ja 18.9. tärkeitä viestintään liittyviä artikkeleita. Niissä esitetyt näkemykset ovat huolestuttaneet ammattilaisia niin työelämässä kuin yliopistoissa. Puutumme tässä blogikirjoituksessa erityisesti niiden työllistymiseen liittyviin väitteisiin, joiden mukaan Suomi kouluttaa väkeä heikosti työllistäville aloille ja esimerkiksi yliopistotasoisen viestintäalan koulutuksessa olisi runsaasti vähentämisen varaa.
Maanantain jutusta saattoi saada käsityksen, että viestintätieteistä valmistuu nuoria suoraan kortistoon. Vaasan yliopiston tilastojen ja oman kokemuksemme mukaan ongelma on kuitenkin päinvastainen: laajalle asiantuntemukselle ja osaamiselle on työelämässä niin paljon kysyntää, että opiskelijat eivät aina ehdi tehdä tutkintojaan valmiiksi ennen kuin tulevat imaistuksi töihin. Myös tilastojen mukaan työttömyysluvut ovat viime vuosina pysytelleet erittäin alhaisina ja valmistuneet ovat työllistyneet koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Artikkelissa 15.9. myös esitettiin, että media- ja viestintäalalla työllistyminen ei ole koskaan vaatinut alan koulutusta. Ei varmasti olekaan, mutta yhtä hyvin voisi kysyä, mitä ongelmia tästä osaamisvajeesta on seurannut.
Korkeakoulututkintoa ei suoriteta lyhytnäköisesti tiettyä ammattia ajatellen. Opiskelu antaa valmiuksia hyvin monenlaisiin asioihin. Viestintäalan tutkinto nimenomaan toimii ”yleisavaimena”, joka on sovitettavissa moneen lukkoon. Viestinnän tehtävät kattavat useita erikoisaloja taloudesta teknologiaan, ja erikoistuminen tapahtuu yleensä työelämässä. Arvokkainta yliopistotutkinnossa onkin sen tuottama syvempi ymmärrys nykyisestä hybridistä mediaympäristöstä ja sen haasteista pitkällä aikavälillä.
Helsingin Sanomat on myös uutisoinut, että ministeriöiden viestintää halutaan keskittää valtioneuvoston kansliaan säästöjen ja tehostamisen nimissä. Viestinnästä säästäminen aiheuttaa väistämättä tilanteen, jossa viestintää on yksinkertaisesti vähemmän ja sen laatu, jota viestintäjohtajat valvovat, todennäköisesti kärsii.
Viestinnällä voidaan vahvistaa luottamusta, ohjata toimintaa kriiseissä ja torjua väärää tietoa. Samaan aikaan sitä voidaan käyttää myös päinvastaisiin tarkoituksiin. Siksi viestinnän merkitys kasvaa jatkuvasti – se on demokratian, yhteisöllisyyden ja toimintakyvyn perusta.
Viestintätieteiden yliopistokoulutuksella on tämän toimintakyvyn kannalta tärkeä rooli.
Idästä ja lännestä nähdään esimerkkejä siitä, miten helppoa viestinnän ilmatilan valtaaminen on. Tässäkin asiantuntijuus on tarpeen, kuten myös kansalaisten hereillä pitäminen.
Avoimesta ja laadukkaasta viestinnästä säästäminen näkyy yhteiskunnassa, jos säästötalkoot eskaloituvat julkishallintoon laajemminkin. Kansalaisten tiedonsaannin kannalta on tärkeää, että viestintä on ammattimaista ja eettistä.
Viestinnän opintoja tarjoavat korkeakoulut ovat avainasemassa pitämässä yllä resilienttiä yhteiskuntaa, jossa disinformaatio ja propaganda osataan torjua.
Kirjoittajat:
Tanja Sihvonen, viestintätieteen professori, Vaasan yliopisto
Elina Melgin, työelämäprofessori, strateginen vaikuttamis- ja vastuullisuusviestintä, Vaasan yliopisto
Merja Koskela, dekaani, markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Vaasan yliopisto
