Mikä on PREP-alusta?

Yleinen I General

Vaasan yliopisto on vuonna 2025 käynnistänyt monitieteisen varautumiseen ja resilienssiin liittyvät tutkimusalustan (PREP). Sen tarkoitus on tuoda korkealaatuisen tutkimuksen avulla lisää ymmärrystä varautumisesta ja resilienssistä kompleksisina ilmiöinä sekä tuottaa päätöksentekijöille, elinkeinoelämälle ja kansalaisille tutkittua tietoa ja näyttöä varautumisen ja resilienssin vahvistamisesta yhteiskunnan kaikilla lohkoilla.

Vaasan yliopiston vahva osaaminen turvallisuustutkimuksen, tietojärjestelmien, kriittisen infrastruktuurin ja energiajärjestelmien osalta antaa meille loistavat mahdollisuudet profiloitua Euroopan johtavaksi resilienssitutkimuksen keskukseksi.

Miksi varautuminen ja resilienssi ovat tärkeitä juuri nyt?

Maailma ympärillämme on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi, turbulentimmaksi ja vaikeammin ennakoitavissa. Jako normaali- ja poikkeusoloihin ei enää pidä paikkaansa. Moni- ja permakriisiympäristössä yhteiskunnat ovat jatkuvasti eräänlaisessa häiriötilassa. Resilienssi ei ole enää luonteeltaan takaisin palautuvaa (bouncing back) vaan eteenpäin suuntautuvaa (bouncing forward). Kriisi on aina myös mahdollisuus kehittymiseen, uusiutumiseen ja oppimiseen. Hyvää kriisiä ei saa hukata.

Miten me toimimme? Miten toimintaamme pääse muukaan?

Yhdessä olemme vahvempia ja vaikuttavampia. Toimintakonseptimme on alustan perustamisesta lähtien toimia yhdessä muiden huippuyliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa sekä läheisessä yhteistyössä viranomaisten, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa. Näin pystymme tuottamaan paitsi huipputason tutkimusta, myös testaamaan sitä käytännössä.

Mitkä ovat strategiset kärkemme?

PREP-alustan strategiset painopisteet kytkeytyvät tiiviisti Vaasa yliopiston strategian kolmeen pääpainopisteeseen ja niiden alla oleviin teemoihin. Vaasan yliopisto luo ja jakaa tietoa kestävän liiketoiminnan, energian ja yhteiskunnan edistämiseksi. Innovatiivisella ja laadukkaalla tutkimuksella ja koulutuksella vastaamme kestävän kehityksen tavoitteisiin, jotka ovat merkityksellisiä opiskelijoillemme, kumppaneillemme, ekosysteemeillemme ja yhteiskunnalle – paikallisesti juurtuneena, maailmanlaajuisesti vaikuttavana.

Kuva esittää Vaasan yliopiston tehtävän ja painopistealueet

Vaasan yliopiston strategian keskiössä on kestävä liiketoiminta, energia ja yhteiskunta. Korkeatasoinen tutkimus yliopistossamme kohdistuu ensisijaisesti energiasiirtymään, liiketoiminnan uudistamiseen ja yhteiskunnallisiin muutoksiin sekä hallintaan. Kaikilla näillä alueilla strateginen ennakointikyky, varautuminen ja resilienssi ovat äärimmäisen kriittisiä toiminnan osa-alueita. Juuri tätä pyrimme edistämään PREP-alustalla tehtävässä tutkimuksessa läheisessä yhteistyössä kumppaneittemme kanssa.

PREP-tutkimusalustan temaattiset painopisteet

PREP-tutkimusalusta keskittyy yhteiskunnan kriisinkestävyyden ja varautumisen vahvistamiseen neljän keskeisen strategisen painopistealueen kautta. Nämä osa-alueet muodostavat kokonaisuuden, jossa perinteinen kokonaisturvallisuusajattelu yhdistyy taloudelliseen resilienssiin, kansalaistoimintaan ja teknologiseen kehitykseen.

Kuva esittää PREP-alustan neljä keskeistä strategista painopistealuetta

  1. Kokonaisturvallisuus. Kokonaisturvallisuus muodostaa tutkimuksemme perustan. Se kattaa kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason varautumisen muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Keskiössä ovat strateginen ennakointi, systeemiset murrokset sekä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen kaikissa olosuhteissa.
  1. Taloudellinen resilienssi. Talous on yhteiskunnan selkäranka, jonka kestävyys testataan kriiseissä. Tutkimme keinoja ylläpitää taloudellista vakautta ja toimintakykyä häiriötilanteissa. Keskiössä ovat riskienhallinta, liiketoiminnan jatkuvuuden varmistaminen, toimitusketjujen hallinta sekä modernit rahoitusinstrumentit ja lohkoketjuteknologiat suojautumisen työkaluina.
  1. Kansalaisten resilienssi. Yhteiskunnan kestävyys kumpuaa sen jäsenistä. Painopistealue keskittyy ihmisten ja yhteisöjen kykyyn toimia ja selviytyä kriiseistä. Keskiössä ovat siviilivalmius, kollektiivinen toimijuus, neljäs sektori sekä osallistuva varautuminen ja vapaaehtoinen maanpuolustustyö.
  1. Varautuminen innovaatioiden ja teknologioiden avulla. Teknologinen kehitys tarjoaa uusia työkaluja varautumiseen, mutta tuo mukanaan myös uusia haasteita. Tutkimme, miten uusimmat innovaatiot valjastetaan turvallisuuden edistämiseen. Keskiössä ovat algoritmit, kvanttilaskenta, satelliittipaikannus, älykkäät materiaalit ja älyverkot.

Teemojen rajapinnat ja yhteistyöalueet

Tutkimuksemme ytimessä ovat painopistealueiden väliset leikkauspisteet, joissa eri osa-alueiden asiantuntemus kohtaa:

  • Kokonaisturvallisuus & taloudellinen resilienssi: tutkimme huoltovarmuutta, makrotaloudellista vakautta ja kriittisen infrastruktuurin suojaamista rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta.
  • Kokonaisturvallisuus & kansalaisten resilienssi: keskitymme hybridiuhkien tunnistamiseen, kokonaishallintaan ja siihen, miten kansalaiset voivat osallistua aktiivisesti varautumiseen.
  • Taloudellinen resilienssi & varautuminen teknologioiden avulla: tarkastelemme energiaturvallisuutta, kyberturvallisuutta sekä toimitusketjujen innovaatioita (kuten AR, VR, robotiikka ja tekoäly).
  • Kansalaisten resilienssi & varautuminen teknologian avulla: kehitämme dataturvallisuuden sovelluksia, navigointiteknologioita sekä uusiutuvan energian ratkaisuja, jotka tukevat yksilöiden ja yhteisöjen omavaraisuutta.
  • Talous & kansalaiset: tutkimme yksilön oman talouden resilienssiä, kuluttajakäyttäytymistä ja riskien hallintaa arjessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PREP

PREP - Resilienssin merkitystä etsimässä

Exploring the Meaning of Resilience