Etäopiskeluun täytyy rakentaa tilaa epävirallisille kohtaamisille 

Yleinen

Siis milloin se dl oli?

Mä en tajunnut ollenkaan tota oppimistehtävää?

Mistä tuonne Moodleen pääsee?

Eikä  – Taas ryhmätyö!

Kulunut vuosi pandemian varjossa on eristänyt opiskelijat yliopiston kampuselämästä ja toisistaan, jonka myötä opiskeluiden sosiaalisuus on kääntynyt yksinäiseksi puurtamiseksi. Opintojen siirtyminen kokonaan etäopiskeluksi on koettu kuormittavaksi yksin pärjäämiseksi, jonka lisäksi monet ovat kokeneet etäisyyttä opiskeluyhteisöönsä.  

Erityisesti kesken pandemian opiskelunsa aloittaneet ovat lähteneet maaliviivalta täysin yksin. Sen sijaan, että käytävillä olisi saanut tunnustaa, että ei ymmärtänyt ryhmätyön tavoitetta, tai kysellä onko muilla kokemusta esseen kirjoittamisesta tai tarkistaa koska HOPS piti palauttaa ja kenelle, kohtaamiset vuosikurssilaisten kanssa ovat tapahtuneet ruudun välityksellä satunnaisissa pienryhmäkeskusteluissa tai ryhmätöiden parissa.  

Huomasin joulun alla, että opiskelijat eivät olleet yhteyksissä luentojen ulkopuolella ja arastelivat ottaa yhteyttä toisiinsa. Samalla huolestuin, oliko opiskelijoiden joukossa kysymyksiä tai huolia, joita ei osattu tai uskallettu tuoda opettajalle tai henkilökunnalle esille. Päädyin etsintäkuuluttamaan vuosikurssilaisten joukosta fasilitaattorin, joka ottaa vastuulleen opiskelijoiden välisen viestinnän kehittämisen ja erilaisten kanavien luomisen. Etäopintojen aikaan fyysisesti eri puolella Suomea asuvien opiskelijoiden kesken luentojen ja ryhmätöiden ulkopuolinen viestintä ei ollut käynnistynyt ja fasilitaattorin koordinoinnin avulla tavoitteena on rakentaa tiiviimpi tiimi vuosikurssilaisista. Fasilitaattori toimii opiskelijoiden yhteen kokoajana ja myös linkkinä opettajaan/iin, jos opiskelijoiden keskusteluista paljastuu huolenaiheita tai kehitettävää. 

Opiskeluelämä tuntuu olevan nyt etäopiskeluaikaan täytetty formaalilla viestinnällä, jonka tavoite on yksinomaan tiedon siirtäminen.  Opettaja ja opintohallinto tuuttaavat tärkeitä päivämääriä, muistutuksia, muutosilmoituksia ja tehtävälistoja montaa kanavaa pitkin. On tietoa pursuavat kotisivut, kurssikohtaiset oppimisalustat, monet yhteydenpitokanavat ja sähköpostilistat. Viralliseen tiedonjakoon panostetaan ja siitä huolehditaan, mutta samalla unohdetaan, kuinka merkittävässä roolissa pelkkä opiskelijoiden välinen informaali viestintä on.  

Informaalilla viestinnällä on tärkeä rooli monestakin näkökulmasta katsottuna. Se ei pelkästään tue opiskelijan oppimista ja oppimiskokemusta, vaan antaa parhaimmillaan näkökulmia myös opetuksen ja organisaation kehittämiseen. 

  • Edesauttaa ryhmäytymistä. Informaali viestintä on keino tutustua paremmin muihin opiskelijoihin ja jakaa avoimesti mielipiteitään ilman opettajan valvontaa ja kurssitehtävän sanelemaa keskustelun aihetta.  Rento vuorovaikutuksen ilmapiiri rakentaa myös ystävyyksiä ja ammatillisia verkostoja tulevaisuutta ajatellen. 
  • Parantaa tiedonkulkua. Oikean ja ajantasaisen tiedon saaminen on tärkeää opiskeluaikana, sillä riskinä on, että muuten keskeiset kurssitiedot, palautukset, päivämäärät ja tenttiajankohdat voivat olla ohitse mennyt tilaisuus. Opiskelijoiden kesken käydyissä keskusteluissa tulee kuin huomaamatta muistutettua myös toista, tai kuultua asiasta, joka itseltä jäi kuulematta tunnilla tai huomioimatta sähköpostiketjussa.
  • Rakentaa tukiverkkoaIllalla mieleen tulleeseen kysymykseen on helpompi saada nopeasti vastaus kurssikaverilta, sen sijaan että odottaa opettajan vastaavan sähköpostiin ylihuomenna. Myös omasta jaksamisesta ja opintojen kuormittavuudesta on helpompi avautua vertaiselleen, joka ymmärtää tilannetta ja vaatimuksia.
  • Kumppani oppimiseen. Kurssin yhteydessä etäkohtaamiset ovat typistettyjä tapaamisia ja niissä edetään tiiviisti. Ajattelun kehittyminen ja asioiden käsittely vaativat kuitenkin aikaa ja vuorovaikutusta, jossa ei tarvitse noudattaa tehtävänantoa ja seurata kelloa.
  • Osaajien verkosto Opiskelijoiden keskuudessa on ihmisiä eri taustoista, ja parhaimmillaan kurssikaveri onkin konkari esseiden kirjoittamisessa, artikkeleiden etsimisessä tai on kahlannut jo yhden graduprosessin läpi ja on paras mahdollinen tarjoamaan tukea ja apua helpottamaan aloittelijan polkua.
  • Aktivoi opetustilanteiden viestintääKun kurssikaverit ovat tutumpia ja heidän kanssaan on päässyt vaihtamaan ajatuksia muissakin yhteyksissä, kuin vain luennoilla, myös luentojen keskustelut ja ryhmätyöt sujuvoituvat ja kynnys kommunikoinnille laskee.  

Ennen pandemiaa erilaisten verkostojen ja opiskelijaryhmien rakentaminen tapahtui luonnollisesti tapahtumien, luentojen ja infotilaisuuksien yhteydessä. Nyt ryhmäytymiseen, siihen epäviralliseenkin tarvitaan enemmän virallisia rakenteita ja tukea.  

 

Kirjoittaja: Jenni Kantola 

Jenni työskentelee lehtorina Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä ja vastaa Kokkolan yliopistokeskuksessa toimivasta Liiketoiminnan kehittämisen maisteriohjelmasta. Oman opetustyönsä ohessa Jenni toimii myös yksikön pedagogisena mentorina ja tukee kollegoitaan opetuksen suunnittelun ja toteutuksen kysymyksissä yhteistyössä muun vertaismentoriverkoston kanssa.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aino-Maaria Rautenbach

Aino-Maaria Rautenbach - Yliopisto-opettajan blogi