Opetusalalla työn autonomia on laajaa. Opettaja pystyy päättämään laajasti opetuksen tavoista ja oppituntien sisällöstä. Etätyöhön siirtyminen on voinut aiheuttaa monenlaisia muutoksia opetusalan ammattilaisten työn autonomiaan. Etätyöskentely voi lisätä autonomiaa joustavoittamalla työtahtia tai työaikaa, mutta toisaalta autonomia voi myös vähentyä, jos mahdollisuudet valita erilaisia työskentelytapoja kaventuvat.
Työn autonomia on pysynyt normaaliolosuhteisiin verrattuna samana 62 %:lla opetusalan ammattilaisista. Työn autonomia on kasvanut 20 %:lla ja vähentynyt 18 %:lla vastaajista. Työn autonomian kannalta on mielenkiintoista, että poikkeusoloihin siirtyminen on osalla kasvattanut ja osalla vähentänyt työn autonomiaa. Autonomian kasvua voisi selittää etätyössä oleellinen ajallinen vapaus esimerkiksi kokeiden korjaamisessa tai hallinnollisissa tehtävissä. Autonomian vähentymistä voisi puolestaan selittää opetukseen liittyvän valinnanvapauden kaventuminen, kun kaikki opetus tuli järjestää etäopetuksena.
Opetusalan ammattilaisten työn autonomiaa mitattiin kyselyssä useilla väittämillä. Vastaukset annettiin asteikolla 1 (Täysin eri mieltä) – 5 (Täysin samaa mieltä). Väittämistä laskettiin yhdistetty keskiarvo. Suurempi keskiarvoluku kuvaa siten parempaa työn autonomiaa. Kyselyssä käytetyt väittämät kuvasivat vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Käytettyjä väittämiä olivat esimerkiksi ”Voin itse päättää miten organisoin työkuormani” ja ”Voin itse valita ajankohdat, jolloin teen työtehtäviäni”.
Keskimäärin opetusalan ammattilaiset kokevat työn autonomian kohtuullisen hyväksi (ka 3,21). Ammattinimikkeittäin tarkasteltuna voidaan kuitenkin havaita eroja työn autonomiassa. Enemmän autonomiaa raportoidaan korkeakouluopettajien (ka 3,65), ammattioppilaitosten opettajien (ka 3,58) sekä rehtoreiden ja johtajien (ka 3,57) ryhmissä. Vähemmän autonomiaa raportoivat puolestaan peruskoulun aineenopettajat (ka 3,03), erityisopettajat (ka 3,05) ja lukion aineenopettajat (ka 3,09).
Opetettavien määrän mukaan tarkasteltuna voidaan havaita, että yli 100:aa oppilasta opettavat kokevat työn autonomian olevan vähäisempää (ka 3,09) kuin henkilöt, joilla on alle 30 opetettavaa (ka 3,29) tai 30–100 opetettavaa (ka 3,24). Suurempi opetettavien määrä näyttäisi siten vähentävän työn autonomian kokemusta.
Työn autonomia ammattinimikkeiden ja opetettavien määrän mukaan
Ikäryhmittäin tarkasteltuna alle 36-vuotiaat kokevat työssään olevan enemmän autonomiaa (ka 3,28) kuin 36–55-vuotiaat (ka 3,19) tai yli 55-vuotiaat (ka 3,23). Enemmän autonomiaa työssään raportoivat myös henkilöt, jotka ovat parisuhteessa, mutta eivät asu yhdessä (ka 3,29), kuin henkilöt, jotka asuvat kumppaninsa kanssa (ka 3,20) tai eivät ole parisuhteessa (ka 3,26). Erot ovat kuitenkin pieniä ikäryhmien ja parisuhderyhmien välillä. Lasten asumistilanteen suhteen erot ovat hieman suurempia. Henkilöt, joiden taloudessa ei asu alle 17-vuotiaita lapsia, kokevat enemmän autonomiaa työssään (ka 3,28) kuin henkilöt, joiden taloudessa asuu alle 17-vuotiaita lapsia kokoaikaisesti (ka 3,15) tai osan ajasta (ka 2,96).
Työn autonomia iän, parisuhdetilanteen ja lasten asumistilanteen mukaan
Kokonaisuudessaan opetusalan ammattilaisten työn autonomia on kohtuullisen hyvällä tasolla. Enemmän autonomiaa työssään raportoivat korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten opettajat sekä rehtorit ja johtajat. Vähemmän autonomiaa kokevat puolestaan peruskoulujen ja lukioiden aineenopettajat sekä erityisopettajat. Lisäksi yli 100:aa oppilasta opettavat raportoivat matalampaa autonomiaa työssään kuin pienempiä oppilasmääriä opettavat. Ikäryhmien ja parisuhderyhmien välillä erot ovat pieniä. Lasten asumistilanteen osalta enemmän autonomiaa työssään kokivat henkilöt, joiden taloudessa ei asu alle 17-vuotiaita lapsia.
