Italialaisen aikuiskasvatusajattelijan Ettore Gelpin mukaan koko eliniän kestävä kasvu ja oppiminen ei ole uusi idea, vaan se juontaa juurensa kreikkalaisesta filosofiasta, kiinalaisesta perinteestä, intialaisesta buddhismista sekä renessanssista. Nykyisen kaltaisen jatkuvan oppimisen siemenet on kylvetty jo 1920-luvun aikuiskasvatukseen, mutta matka on kulkenut monen mutkan kautta tähän päivään. Liki sadan vuoden kehityskulku perustuu ajatukseen ihmisen tietoisesta pyrkimyksestä kehittyä, kasvaa ja oppia koko elämän ajan. Jatkuvassa oppimisessa ihmisen tulisikin olla keskiössä.
Tulevaisuuden työnteon on ennakoitu muuttuvan koneoppimisen ja automaation seurauksena jo lähivuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa, että tarvitaan osaamisen päivitystä ja täydennystä sekä nopeampaa osaamisen kehittämisen sykliä. Jatkuvan oppimisen tarve tulee entisestään kasvamaan ja oppiminen valtaa työnteon arjesta entistä enemmän tilaa. Emme ehkä osaa kuin kuvitella, miltä työelämä tulevaisuudessa näyttää, mutta ihmisen oppimisesta tiedämme jo nyt oleellisia asioita. Oppiminen on miellyttävää, kun se on kannustavaa, avointa, uteliaisuuteen perustuvaa ja kokemuksellista. Työelämä määrittää oppimisen tarpeita, mutta koska ihminen on kokonaisuus, siihen vaikuttavat monipuolisesti ihmissuhteet, harrastukset ja eri elämänvaiheet. Oppimisen mielekkyys ja motivaatio löytyvät ihmisen elämänhallintaan liittyvistä tarpeista, jotka muuttuvat eri elämänvaiheissa. Vaikuttava jatkuva oppiminen ottaa huomioon koko ihmiselämän moninaisuuden.
Tutkitusti ihmiset tavoittelevat oppimisella eri asioita mm. tietojen syventämistä, itsensä sivistämistä, parempaa palkkaa tai työpaikkaa, alan vaihtoa, itsensä kehittämistä (esim. Alho-Malmelin väitöstutkimus). Olipa tavoite mikä tahansa, jatkuvaa oppimista on edistettävä ihminen edellä. Tästä hyötyvät myös työyhteisöt, joissa osaajat tulevat kohdatuksi aidosti. Jatkuvan oppimisen kehittämisessä keltaisen sydämen keskellä on ihminen.
Ivanka Capova
koordinaattori, jatkuva oppiminen
