{"id":12485,"date":"2025-01-08T10:47:57","date_gmt":"2025-01-08T08:47:57","guid":{"rendered":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/?p=12485"},"modified":"2025-02-07T13:15:48","modified_gmt":"2025-02-07T11:15:48","slug":"verkko-ja-solmu","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/2025\/01\/08\/verkko-ja-solmu\/","title":{"rendered":"Verkko ja solmu"},"content":{"rendered":"

Yksil\u00f6n syvint\u00e4 minuutta ja henkist\u00e4 ominaislaatua oli tapana kutsua sieluksi<\/a>. Nyky\u00e4\u00e4n sielu<\/em> samoin kuin siit\u00e4 johdettu sielukkuus<\/em> on typistynyt l\u00e4hinn\u00e4 esteettiseksi m\u00e4\u00e4ritteeksi. Viime syksyn\u00e4 kohun keskelle joutunutta H\u00e4ndelin Messias-oratoriotakin kutsutaan sielukkaaksi.<\/p>\n

Sielun ontologia eli k\u00e4sitys yksil\u00f6n henkisest\u00e4 muodosta ja ytimest\u00e4 loistaa nykykeskustelussa poissaolollaan. Sielu on ep\u00e4tieteellinen k\u00e4site, jonka paikka on monien mielest\u00e4 museon vitriiniss\u00e4.<\/p>\n

Viime aikoina yksi huomionarvoisimmista yrityksist\u00e4 pyyhki\u00e4 p\u00f6lyj\u00e4 sielun k\u00e4sitteen p\u00e4\u00e4lt\u00e4 on evoluutiobiologi Aura Raulon haastattelu Helsingin Sanomissa (31.10.2024)<\/a>. Yritys on mielest\u00e4ni huomionarvoinen, varsinkin kun Raulo ei k\u00e4yt\u00e4 kertaakaan sielu-sanaa. Sen sijaan h\u00e4n puhuu yksil\u00f6llisyydest\u00e4 ja syvimm\u00e4st\u00e4 minuudesta. Raulon tulkinta niist\u00e4 on yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4 ja her\u00e4tt\u00e4\u00e4 monenlaisia kysymyksi\u00e4.<\/p>\n

Ehdotan, ett\u00e4 syvint\u00e4 minuutta kutsuttaisiin sieluksi. Sielua ei tarvitse julistaa pannaan tai museotavaraksi, vaan se voidaan tulkita uudelleen.<\/p>\n

Raulo tarkastelee syvint\u00e4 minuuttamme kuoleman \u201dlinssin\u201d l\u00e4pi. L\u00e4hestymistavalla on paljon esikuvia. Esimerkist\u00e4 k\u00e4y Martin Heideggerin k\u00e4sitys, jonka mukaan ihmisen oleminen on olemista kuolemaa kohti.<\/p>\n

Raulon ihmisk\u00e4sitys voidaan tiivist\u00e4\u00e4 seuraavasti: yksil\u00f6t ovat ihmislajin ja ihmiskunnan esiintymi\u00e4. Esiintym\u00e4t muodostavat verkon, jonka solmuja yksil\u00f6t ovat. Yksil\u00f6t syntyv\u00e4t ja kuolevat, mutta verkko s\u00e4ilyy niin kauan kuin uusia solmuja syntyy h\u00e4vi\u00e4vien tilalle. Olennaista t\u00e4ss\u00e4 on ihmisen ymm\u00e4rt\u00e4minen relationaaliseksi olennoksi, joka ilmenee yksil\u00f6idenkin muodossa mutta s\u00e4ilyy niit\u00e4 paljon kauemmin yhteis\u00f6in\u00e4 ja kulttuureina.<\/p>\n

Relationaalisuuden korostus tavataan biologian lis\u00e4ksi muissakin luonnontieteiss\u00e4, kuten fysiikassa. Carlo Rovelli esitt\u00e4\u00e4 kirjassaan Reality Is Not What It Seems: The Journey to Quantum Gravity<\/em> (Riverhead Books, 2016), ett\u00e4 maailmankaikkeus on relationaalinen eli objektien v\u00e4lisist\u00e4 suhteista muodostuva ja ett\u00e4 objektit eiv\u00e4t ole olemassa itsen\u00e4isesti, vaan ne saavat merkityksens\u00e4 suhteissaan muihin objekteihin. N\u00e4in Rovelli kyseenalaistaa itseisominaisuuksen (intrinsic properties<\/em>) idean: k\u00e4sityksen, ett\u00e4 objekteilla olisi t\u00e4ysin itsen\u00e4isi\u00e4, kaikesta muusta olevaisesta riippumattomia ominaisuuksia.<\/p>\n

Aura Raulon mukaan kuolema on kuin jana, jolle voi asettua eri kohtiin. H\u00e4n esitt\u00e4\u00e4 radikaalin, ellei jopa uskomattoman, v\u00e4itteen: voimme itse vaikuttaa siihen, kuolemmeko paljon vai v\u00e4h\u00e4n. Kuolema ei siis ole joko\u2013tai vaan jatkumo, jolla ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 kuole kokonaan tai kerralla, vaan asteittain ja pienin\u00e4 annoksina. Alzheimer-potilaan l\u00e4heiset n\u00e4kev\u00e4t t\u00e4m\u00e4n omin silmin.<\/p>\n

Raulo kiinnitt\u00e4\u00e4 huomiota siihen, ett\u00e4 totunnaiseen tapaan ymm\u00e4rrettyn\u00e4 kuoleminen vaatii aina yksil\u00f6\u00e4. Jos ei ole selv\u00e4rajaista yksil\u00f6\u00e4 (kuten suhdeperustainen ihmisk\u00e4sitys v\u00e4itt\u00e4\u00e4), onko silloin kuolemaakaan?<\/p>\n

Raulo toteaa, ett\u00e4 biologisesti kuolema on ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4inen k\u00e4site. Kuolemaa tapahtuu koko ajan monella tasolla. Soluja kuolee, yksil\u00f6it\u00e4 kuolee, lajeja katoaa, kokonaisia ekosysteemej\u00e4 voi h\u00e4vit\u00e4.<\/p>\n

Mik\u00e4 sitten olisi meiss\u00e4 ja minuudessamme syvint\u00e4 ja pysyvint\u00e4? Raulon mukaan syvint\u00e4 minuuttamme (jota siis ehdotan kutsuttavan sieluksi) ovat kokemuksemme, muistomme ja tarinamme. Niit\u00e4 ihminen voi levitt\u00e4\u00e4 ymp\u00e4rilleen ja siirt\u00e4\u00e4 eteenp\u00e4in. Sielu n\u00e4kyy my\u00f6s teoissamme ja k\u00e4yt\u00f6ksess\u00e4mme sek\u00e4 niiden vaikutuksessa muihin ihmisiin. Voimme siis itse p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 ainakin jossain m\u00e4\u00e4rin, mink\u00e4 verran kuolemme. Se edellytt\u00e4\u00e4 sielumme v\u00e4litt\u00e4mist\u00e4 muille ihmisille.<\/p>\n

Joku saattaisi kieli poskessa ehdottaa, ett\u00e4 sosiaalisen median postaukset ovat er\u00e4s keino vaikuttaa siihen, mink\u00e4 verran kuolemme. Kokemustemme ja tarinoidemme jakaminen voi antaa palalle el\u00e4m\u00e4\u00e4mme pidemm\u00e4n olemassaolon kuin muuten tapahtuisi.<\/p>\n

Sosiaalisessa mediassa jaetaan monenlaisia kokemuksia ja tarinoita: hyvi\u00e4 ja ei niin hyvi\u00e4, yst\u00e4v\u00e4llisi\u00e4 ja ilkeit\u00e4, kohottavia ja latistavia. Jos somep\u00e4ivitykset kehystet\u00e4\u00e4n idealla ihmisen el\u00e4m\u00e4n pident\u00e4misest\u00e4 ja kuoleman siirt\u00e4misest\u00e4, her\u00e4\u00e4 helposti kysymys, millaisen kuvan somettaja haluaa lopulta itsest\u00e4\u00e4n j\u00e4tt\u00e4\u00e4. Onko kuva todenmukainen? Ent\u00e4 mit\u00e4 v\u00e4li\u00e4 totuudella tai valheella on el\u00e4m\u00e4n pident\u00e4misen n\u00e4k\u00f6kulmasta? Jokuhan voisi ehdottaa, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4n pident\u00e4minen tarinoita jakamalla toimii \u201dparas tarina voittakoon\u201d -periaatteella. Paras tarina voi olla t\u00e4ysin sepitetty.<\/p>\n

N\u00e4m\u00e4 kysymykset ovat relevantteja my\u00f6s muissa kokemusten, muistojen ja tarinoiden jakamisissa kuin somep\u00e4ivityksiss\u00e4. Moni lienee valmis hyv\u00e4ksym\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 yksil\u00f6n ja yhteis\u00f6n integriteetin n\u00e4k\u00f6kulmasta totuudessa pysymisell\u00e4 on kest\u00e4v\u00e4\u00e4 arvoa. Putinin k\u00e4sitys Ven\u00e4j\u00e4n ja Ukrainan historiasta on sodan logiikan mukaisesti valikoivaa ja tarkoitushakuista. Siin\u00e4 suhteessa h\u00e4nen k\u00e4sityksens\u00e4 voidaan rinnastaa Donald Trumpin \u201dvaihtoehtoisiin totuuksiin\u201d. Jos sielu eli tarina on valheellinen ja sit\u00e4 k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n toisten vahingoittamiseen, miksi sit\u00e4 tulisi levitt\u00e4\u00e4 ja siirt\u00e4\u00e4 eteenp\u00e4in? Eik\u00f6 se pit\u00e4isi pikemminkin torpata ja pys\u00e4ytt\u00e4\u00e4?<\/p>\n

Raulo esitt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 mit\u00e4 enemm\u00e4n teemme [toivottavasti hyvi\u00e4] tekoja toisille, mit\u00e4 enemm\u00e4n kerromme ajatuksistamme ja mit\u00e4 enemm\u00e4n jaamme itsest\u00e4mme, sit\u00e4 v\u00e4hemm\u00e4n kuolemme silloin, kun kehomme pett\u00e4\u00e4. Voimme siis painaa j\u00e4lkemme sosiaaliseen kudelmaan, jossa el\u00e4mme. N\u00e4in tapahtuu niin hyv\u00e4ss\u00e4 kuin pahassa.<\/p>\n

Vainaja voi j\u00e4\u00e4d\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4n j\u00e4lkeenj\u00e4\u00e4neiden mieliss\u00e4. T\u00e4m\u00e4 ei ole Raulon mukaan vain vertauskuva vaan biologinen tosiasia. Ihmisen hahmottaminen verkostoksi, jossa siirtyy tekoja, muistoja, tarinoita ja kokemuksia, vaatii irrottautumista ajatuksesta, ett\u00e4 ihminen on irrallinen ja selv\u00e4rajainen yksil\u00f6.<\/p>\n

Se, kenen kanssa olemme tekemisiss\u00e4, muuttaa meit\u00e4 ei vain psykologisesti, vaan my\u00f6s solutasolla. T\u00e4t\u00e4 Raulo tutkii biologina. H\u00e4n tiivist\u00e4\u00e4 tutkimuksen pohjalta oppimansa siihen, ett\u00e4 yhdess\u00e4 olemalla voimme tulla toistemme kaltaisiksi \u2013 toivottavasti paremmin hyv\u00e4ss\u00e4 kuin pahassa.<\/p>\n

Raulo havainnollistaa el\u00e4m\u00e4\u00e4 sanomalla, ett\u00e4 se ei ole muodoltaan vain kumpare \u2013 siis nousu ja lasku, syntym\u00e4 ja kuolema \u2013 vaan el\u00e4m\u00e4n muodon voi n\u00e4hd\u00e4 enemm\u00e4nkin verkkoina tai aaltoina.<\/p>\n

Kyse ei nimitt\u00e4in useinkaan ole siit\u00e4, ett\u00e4 jokin yhteiskunta, laji tai yksil\u00f6 katoaisi kokonaan. Katoamisen sijaan ne muuttavat muotoaan joksikin toiseksi.<\/p>\n

Raulo kehottaa ajattelemaan kuolemaa samalla tavalla: se on muutos, ei lopullinen katoaminen. Kuollessaan ihminen astuu uuteen sosiaaliseen asemaan yhteis\u00f6ss\u00e4\u00e4n: muuttuu yhdeksi esivanhemmista, joka el\u00e4\u00e4 keskuudessamme j\u00e4lken\u00e4, jonka h\u00e4n on maailmaan j\u00e4tt\u00e4nyt.<\/p>\n

Vaikeasti sulateltavista piirteist\u00e4 huolimatta Raulon ihmisk\u00e4sitys on my\u00f6s todellisuudentajuinen. H\u00e4nen mukaansa ihminen on niin tottunut korostamaan omaa yksil\u00f6llisyytt\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 ajatuksesta irti p\u00e4\u00e4st\u00e4minen on hyvin vaikeaa. Sit\u00e4 voi kuitenkin yritt\u00e4\u00e4. T\u00e4t\u00e4 Raulo kutsuu mielen joogaksi. Yksil\u00f6n korostamisesta luopuminen tuntuu silt\u00e4 kuin pakottaisi itsens\u00e4 todella hankalaan asentoon. Henkinen venyttely kuitenkin kannattaa. Raulo esitt\u00e4\u00e4 (mutta ei voi luvata), ett\u00e4 jos n\u00e4kee maailman verkostoina, p\u00e4\u00e4see eroon kuolemanpelosta.<\/p>\n

Jos ihminen pystyy n\u00e4kem\u00e4\u00e4n itsens\u00e4 osana ihmiskunnan tai oman yhteis\u00f6ns\u00e4 kokonaisuutta, mit\u00e4 silloin tarkoittaa yhden ihmiskehon poistuminen? Ei sen kummempaa kuin yhden solmun purkautumista verkosta, johon jatkuvasti syntyy uusia solmuja. Samaan tapaan puusta voi katketa oksia tai kokonaisia haaroja, ja silti puu jatkaa el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4. \u2013 T\u00e4m\u00e4 k\u00e4sitys ei ole vakuuttavimmillaan silloin, kun on juuri menett\u00e4nyt itselleen l\u00e4heisen ja t\u00e4rke\u00e4n ihmisen.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Ihminen on verkko ja yksil\u00f6 sen solmu.<\/p>\n","protected":false},"author":46,"featured_media":12486,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[2],"tags":[],"class_list":["post-12485","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-blog"],"acf":[],"post_meta":" Tommi Lehtonen<\/a><\/span><\/span>blog<\/a><\/span>","post_thumbnail":"\"\"<\/a>","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/12485"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/users\/46"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=12485"}],"version-history":[{"count":112,"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/12485\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":12801,"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/12485\/revisions\/12801"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/media\/12486"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=12485"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=12485"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.uwasa.fi\/ajatusyhteys\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=12485"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}